Hellström raahautuen maaliin Ilomantsissa

Viime viikonloppuna oli tapahtumarikas F-cupin toinen nuottiluokassa, kun Ilomantsin keväthangilla taisteltiin voitosta tosissaan.

Rallin avasi pohja-ajalla jämsäläinen Joonas Lindroos joutuen kuitenkin keskeyttämään öljypohjan hajottua ylipitkän hypyn jälkeen. Markus ja Tapsa tsemppasivat itsensä johtoon heti toisella EK:lla, mutta neljännellä pätkällä Mika Lemmetti onnistui kuromaan kärkeen 1,6 sekunnin erolla ennen MHK Racingin kaksikkoa.

Markus päätti antaa kaikkensa kilpailun päättävälle viidennelle erikoiskokeelle ja alkupään väliajat lupasivatkin taistelun kääntymistä kotiin, mutta sitten alkoi kuulua järjetöntä kolinaa ja ralli muuttui selviytymistaisteluksi. Näin ollen ajamista oli pakko hidastaa toivoen BMW.n kestävän maaliin ja onneksi niin kävi ja kilpailukaksikko säilytti toisen sijan.

–Täytyy sanoa, että söi miestä, kun täydellinen talvirallin taistelu vesittyi meillä tällä kertaa tekniikkamurheisiin, mutta kaipa se tilastollisestikin joskus kohdalle sattuu. Perävälityksestä oli irronnut huiman isoja paloja ja onni onnettomuudessa oli, ettei yksikään niistä mennyt väliin ja hajottanut sitä lopullisesti. Tämän rallin jälkeen on kuitenkin mahtava lähteä kesän taisteluun, kun tiedämme meidän kilpailuvauhdin riittävän vaikka mihin, summasi Markus rallireissua.

Nyt F-cupissa on rospuuttotauko ja se jatkuu Mäntsälässä 27.5. Markus ja Tapsa ovat pisteissä hyvin tiukassa taistelussa tällä hetkellä neljännellä sijalla. Kevät tauon aikana kalusto huolletaan hyvin ja kelien salliessa jatketaan testaamista.

Teksti: Tero Nättiaho
Kuva: Ari Karhunen / AKK

Hellström-Järvi valmiina F-cupin toiseen osakilpailuun

Rallisarjan toinen osakilpailu ajetaan 11.3.23 Keski-Karjalan UA:n Ilomantsi rallilla. Kilpailun viisi erikoiskoetta käsittää noin 80 km. Ralliin kaksikko starttaa nuottiluokan viidenneltä sijalta ja selkeä sijoituksen nostaminen on heidän mielessään. Sarja käsittää jälleen viisi kilpailua, joten talvikauden asetelmilla on jo iso merkitys syksyllä huipentuvaa voittotaistelua silmällä pitäen.

-Pohjanmaalla näki jälleen, että luokkamme kärki on tasokas ja vaatii nappisuoristusta, jos haluaa ajaa voitosta. Varsinkin Lindroosin ja Lemmetin vauhti on aina kansallista huippua, joka tunnetusti on maailmanluokkaa. Ajoimme Tuurin jälkeen sopivasti testiä ja kaikki on huollettu ajoissa kuntoon.

-Toivon, että saamme valitsemastamme rengastaktiikasta pientä etua, jotta voimme haastaa pojat voittotaistossa koko rallin ajan. Aiomme ajaa kuitenkin järkevästi, mutta tuumaakaan emme anna siimaa tällä kertaa, ajatteli latautunut Markus lähtiessään rallireissulle.

Lauantain kilpailussa on odotettavissa suomalaista talvirallia parhaimmillaan, kun reitillä on kunnon penkat ja päiväksi ennustetaan aurinkoista pakkaskeliä. Matkailumainostyylisiä valokuvia voi mennä kuvaamaan reitille noin klo 11 alkaen ja maaliin karavaania odotetaan iltapäivällä viiden maissa. Toivotaan, että penkalla nähdään rallikansaa iloisena nuotioineen.

Teksti: Tero Nättiaho
Kuva: Tommi Jalava

Hellström avasi F-Cupin podiumilla

Kansallinen arvosarja sai upeat olosuhteet viime viikonloppuna, Kun Tuurin seudun rallipäivänä luontiäiti tarjosi aurinkoisen pakkaspäivän. Ennen rallia oli riittävän pitkään pakkasia ja lunta oli satanut sopivasti, jotta teiden pohja kesti ja pientä penkkaa muodostui ojiin.

Kilpailun nuottiluokan voitti Joonas Lindroos, toiseksi kiirehti Mika Lemmetti ja Salon UA:n Markus Hellström ajoi kolmanneksi 26,4 sekunnin erolla kärkeen.

– Oli todella nautinnollinen päivä ajaa postikorttiolosuhteissa kaiken toimiessa hyvin. Älyttömän hyvä pito oli minulle yllätys ja jätti vähän sellaisen olon, että olisimme voineet vielä rajummin luottaa nuottiin ja hakea pieniä riskejä. Näin olisimme voineet olla vielä nopeampia ja taistella lähempänä kärkikaksikkoa. Aina tuntuu olevan lisää opittavaa, vaikka yhteistyö Tapsan kanssa sujuukin saumattomasti. Toivottavasti saamme keksittyä jotain pientä ennen Ilomantsia, aprikoi Markus kilpailun jälkeen.

F-cupin toinen osakilpailu ajetaan 11.3 Keski-Karjalan UA:n Ilomantsi rallilla. Ennen kyseistä kilpailua Markus ja Tapsa aikovat ajaa riittävän määrän testejä ja hakea muutaman kokeilun auton säädöissä.

Teksti: Tero Nättiaho
Kuva: Samu Ekman / AKK

Rengas Turku Sprint on peruttu, koska talvikin on peruttu!

Näin siinä sitten kävi. Alkutalvi näytti huippulupaavalta ja kun päästiin ihan sydäntalveen (kalenterin mukaan) niin lumet olivat sulaneet ja kilpailun järjestäminen muuttui mahdottomaksi.

Tämä on eteläisen Suomen ongelma, valitettavasti. Eipä jäädä kuitenkaan rypemään asian kanssa, vaan harrastus jatkuu. Kesäkaudella hoidamme toimitsijatehtäviä ja pidämme yllä seuratoimintaa entiseen malliin. Seura täyttää tänä vuonna 60 vuotta, joten pientä juhlaakin suunnitellaan. On siis aika muistella, mitä olemme tehneet. Tähän palataan myöhemmin tämän vuoden aikana…

Iso kiitos kaikille järjestämättä jäävän kilpailun tekijöille ja yhteistyökumppaneille. Palataan aiheeseen myöhemmin muiden kilpailujen tiimoilla ja kyllä me vielä yritetään ensi talvena.

Salon Urheiluautoilijat ry ja Rengas Turku Sprintin järjestelytoimikunta

Hellström-Järvi starttaa F-cupin 11.2.23

F-cupin avauskilpailu käydään tulevana viikonloppuna Tuurin seudulla Alavuden Ähtärin ja Virtain alueilla. Neljän erikoiskokeen rallin yhteiskilometrit ovat vähän vajaa 60, joten kilpailuun on herättävä heti ensimetreillä. F-Cupin nuottiluokan taso on tälle kaudelle totutusti korkea, joten näyttävää katsottavaa riittää penkalla.

– Viime kauden hopea oli meille hieno suoritus, mutta jätti se hampaankoloon eli vuoden 23
tavoite on taistella nuottiluokan sarjan voitosta. Auton olemme viime kauden jälkeen
huoltaneet yksityiskohtaisesti ja testejä olemme päässeet ajamaan riittävästi, vaikka Salon
seudulla talvipuuhat ovat olleet enemmän vihertävien peltojen ihailua.

– Siksi ajoimmekin Mäntyharjulle ja Savitaipaleelle päästäksemme kunnollisiin lumi-/jääolosuhteisiin ulkoiluttamaan BMW:tä. Autoon olemme hakeneet pieniä parannuksia pääosin moottoria ja alustaa säätämällä, hymyili Markus startatessaan kohti Pohjanmaata.

MKH Racing:in Markus ja Tapio ajavat alkavalla kaudella F-cupin ja muutamia muita myöhemmin päätettäviä ralleja sekä 0-autokeikkoja. Vetomies MM-rallin yhteydessä kiehtoo
heitä joka vuosi, joten sen ajaminen on jälleen suunnitelmissa.

F-cupin talvikausi jatkuu 11.3. Ilomantsissa ja muut kolme rallia kilpaillaan kesällä/syksyllä Mäntsälässä, Naantalissa ja Orimattilassa.

Teksti: Tero Nättiaho
Kuva: TeeJii.net

RENGAS TURKU SPRINT ajetaan 26.2. Huom! Uusi päivämäärä.

Salon Urheiluautoilijat ry joutui tekemään sen, mitä yksikään kisajärjestäjä ei toivo. Eli jouduimme siirtämään sprinttiä 4 viikkoa eteenpäin. Kilpailumme sai siis uuden päivän ja uuden mahdollisuuden.

Alkutalvi olikin hyvä ja kaikki näytti parhaalta mahdolliselta. Kuten kaikki olemme huomanneet lumet ja jäät ovat sulaneet. Rata koostuu normikäytössä olevasta kylätiestä ja varikko oli suunniteltu pellolle. Tienpinta suli ja varikkoalue menetti lumipeitteensä kokonaan.

Uusi päivämäärä löytyi helmikuun lopulta eli nyt laitamme hiihtolomaviikolle kaiken toivon, että saamme tarjota yleisölle ja kilpailijoille hienon talviriehan.

– iso kiitos vielä kaikille toimitsijoille, maanomistajille ja kilpailijoille, jotka ymmärtävät tilanteen ja ovat täysillä mukana tekemässä kilpailua, kiittää kilpailunjohtaja Kati Muntola.

Nyt siis kalentereihin 26.2. ja nokka kohti Sauvoa!

Onneksi emme pysty vaikuttamaan säähän, joten homma jatkuu hyvällä sykkeellä.

Pienoisautoilun tutustumisillat

Salossa pienoisautoilua, eli tutummin RC-autoilla ajamista pääsee harrastamaan ympäri vuoden. Talvikausi ajetaan sisäradalla, joka on tarkoitettu 1:10 ja 1:12 mittakaavan sähköautoille.

Talvikausi ajetaan Uskelan Koulun liikuntasalissa (Anjalankatu 5, kulku liikuntasaliin koulun sisäpihalta) sunnuntaisin klo 17:30-21:00, sekä ajokertojen välissä pidetään autojen rakentamis- / huoltoiltoja seuran toimistolla. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus tulla kokeilemaan ajamista RC-autoilla tulevina sunnuntaina! 

Viikoittain ajamme sisäradalla pääsääntöisesti 1:10 mittakaavan rata-autoilla, ajokerta koostuu vapaasta harjoittelusta sekä kilpaeristä, joita ajamme illan aikana useampia.

Pienoisautoilu sopii monen ikäisille, harrastajia löytyy aina jopa alle 10 vuotiaista yli 50 vuotiaisiin konkareihin. Nuoremmilla kuljettajilla on hyvä olla vanhempi mukana hoitamassa akkujen latauksia ja auton huoltoja / kunnossapitoa. Moni vanhemmista ajaa myös itse.

Seuralta löytyy muutama auto, joita voi kokeilla tai vaikka käydä muutaman kerran ajamassa ja katsoa olisiko tämä itselle sopiva harrastus. Jos siitä innostuu, niin sitten edessä on oman auton hankinta. Oman auton hankintaa pitää varata rahaa noin 300 – 400€, toki myöskin löytyy käytettyä kalustoa joka saattaa olla hieman edullisempaa. 

Jos sinulle jäi jokin asia mietityttämään, voit olla yhteydessä lajivastaavaan ja kysyä lisää. Kalle Kyyrö   050 325 4369   kalle.kyyro(at)gmail.com

Tervetuloa ajamaan pienoisautoilla!

RENGAS TURKU SPRINT Sauvossa 29.1.2023

RENGAS TURKU SPRINT Sauvossa 29.1.2023. Kuva: TeeJii Motorgraphy

Seitsemännen kerran järjestettävä rallisprint kilpailu lähestyy. Tällä kertaa ajetaan uudessa paikassa Sauvossa, Korpelankyläntie – Roopekintiellä. Kilpailu on rallisprintin alueen 7 aluemestaruus osakilpailu.

Tällä kertaa kilpailu ajetaan tiellä, poiketen aikaisempaan jäädytettyyn rataan. Reittiin on saatu pituutta 4,2 km ja osa on kaikille uutta, ennen ajamatonta tietä. Jotkut laji-ihmiset tuntevat osan reitistä ”Himasen testipätkänä”. Tielle tehty sprintti tuo omat haasteensa, mutta on siinä isot vahvuutensakin. Varsinkin ralliin suuntautuneet kilpailijat ovat mielissään.

– Uusi reitti tuo mukavasti uutta niin kilpailijoille, kuin meille tekijöille. Talvikin näyttää tulevan kunnon pakkasineen ja luntakin on satanut mukavasti. Tietä ei voida jäädyttää samaan tapaan kuin Marttilassa, joten olemme enemmän säiden armoilla. Luottamus talveen on kuitenkin vahva, luonnehtii tilannetta järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Sirpa Saarela.

Pääyhteistyökumppanikin on uusi, mutta kaikille seutukunnan ihmisille tuttu Rengas Turku Oy, jonka kanssa Salon Urheiluautoilijat ry on tehnyt kaksi rallia. Tämä on luonnollinen jatkumo hienosti sujuneen yhteistyön ja onnistuneiden rallien lisäksi.

Kisa aloitetaan klo 11:00, jolloin autot starttaavat kilpailun ensimmäiselle kierrokselle. Lähetysväli on puoli minuuttia, eli kilpailusta tulee nopeatempoinen ja katsojat näkevät radalla autoja lyhyillä väleillä. Pienen tauon jälkeen ajetaan vielä toinen kierros. Kotimatkalle päästään jo hyvissä ajoin ennen pimeää.

Kilpailun säännöt julkaistaan vielä tällä viikolla ja samalla alkaa ilmoittautuminen KITIssä.

OP Rallisprint ajettiin lumipyryn säestyksellä

Niko Riikonen Ford Fiesta RS:llä Vihdin UA:n. Kuva: Valtteri Rannelma

Salon Urheiluautoilijat ry:n järjestämä OP Rallisprint ja OP Crosskart sai yhteensä 99 ilmoittautunutta. Keli näytti aamulla melkoisen karmealta, joka loi pienen pessimismin, niin yleisöön kuin kilpailijoihin. Radan isäntä Erkka Korpiaho teki pitkän rupeaman lumitöitä. Tämän ansiosta kisa pääsi alkamaan ihan aikataulussaan ja lumisadekin taukosi hetkeksi. Nyt pääsimme ajamaan oikeassa talvikelissä. Yleensä sään haltijat ovat tuoneet vesikelit kisapäiväksi. Yleisökin oli yllättävän mukavasti. Parkkipaikka näytti jopa miltei täydeltä ja rallimakkara kävi hyvin kaupaksi.

 – yleisö löysi kilpailumme todella mukavasti ja kaikki sujui yllättävän hienosti. Emme päässeet markkinoimaan kilpailua lainkaan, koska lupa yleisön ottamiseen saatiin vasta perjantai-iltapäivänä, juuri ennen virka-ajan päättymistä. Olemme kiitollisia niin yleisölle, kilpailijoille, yhteistyökumppaneille ja kaikille toimitsijoille, summaa kilpailunjohtaja Kati Muntola onnistuneen päivän tapahtumia.

Kilpailun nopeimman ajan ajoi Ford Fiesta RS:llä Vihdin UA:n Niko Riikonen. Voittomarginaali Mitsubishi Lancerilla toiseksi tulleeseen EPUA:n Juha Mäkelään oli 7,23 sekuntia, mikä on paljon 4,2 km:n radalla. Erkka joutui jättämään kilpailemisen väliin.

– Koko yön kestäneet lumityöt vaativat veronsa, riskit kasvavat liikaa, joten jätin kisastartin suosiolla väliin, valotti Erkka Korpiaho poissaoloaan. Salon UA:n Markus Hellström ajoi yleisen luokan neloseksi ja oman luokkansa toiseksi. Erittäin onnistunut suoritus uudella BMW M3:lla. Rallin ystävien kannattaa alkaa seurata F-Cupia suurella mielenkiinnolla…

Markus Hellström ensi depyytissä BMW M3:lla. Kuva: Valtteri Rannelma

Salon UA:n harrastajat olivat hyvällä otteella mukana.

Niinin ralliperhe oli mukana neljällä autolla. Jesse ajoi luokkansa toiseksi, Pasi ehti luokassaan neljänneksi, Jarno kolmanneksi, ja Ismo käyntihäiriöiden vuoksi oman luokan kuudenneksi. Pentti Porko ajoi hienosti Senioreiden luokan toiseksi.

Nuorten luokassa ajoivat samaa tallia edustavat Viljami Salminen viidenneksi ja Nico Pettersson kahdeksanneksi. Heillä on ajokkeina samanlaiset Janusmotorsin Renault Twingo RS:t. Arvokasta kilpailukokemusta tuli mukavasti.

Crosskart-autoja oli mukana 13 kpl. Pikkuluokka eli 85-kuutioiset ajoivat puoli rataa eli noin 2200 m. Isot eli XTREM Juniorit ja XTREMt koko radan. Crosskarttien tulos lasketaan kahden nopeimman kierroksen yhteenlasketun ajan perusteella. Xtremit voitti Pasi Penttinen JoeUA:sta ajalla 7:08,92 (nopein kierros 3:34,34) Kyyti on samaa luokka 4-vetoralliautojen kanssa! XTREM Juniorit voitti Niko Kinnunen HyUA:sta ajalla 7:39,14 ja 85-kuutioiset Jere Huuhka HyUA:sta.

Yleisö saa tulla paikalle – rajoitukset ulkotapahtumilta poistuivat

Kuva: Timo Honkala

Rajoitukset poistuivat viime hetkellä, yleisö saa tulla seuramaan kilpailua paikan päälle.

Kilpailu alkaa sunnuntaina klo 10:30, ensimmäisenä ajovuorossa on Crosskartit ja heti perään rallisprint autot. Kilpailussa ajetaan kaksi kierrosta ja kierrosten välissä on lyhyt tauko, jolloin ehtii hyvin nauttimaan kioskien antimista.