
Salon Urheiluautoilijoita edustava ja salolaista rata-autoilun lippua ylhäällä pitävä Veeti Vaara on löytänyt vauhdin uudessa luokassa. Viime kaudella Minillä V1600-luokassa SM-pronssia voittanut urheilija vaihtoi talven aikana Legends-luokkaan.
Talven aikana hän osallistui yhteen SM- jääratakilpailuun ja kesäkausi on sujunut asfalttiratojen mestaruussarjassa kokemusta ja vauhtia hakien. Viime viikonvaihteessa ajettiin Alastarolla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu vaihtelevan vetisissä olosuhteissa. Startissa oli autoja yhteensä 44 kpl ja voittajaehdokkaita löytyy tästä ryhmästä noin 15 kpl eli kisa on äärimmäisen tiukka ja tasaväkinen.
Veeti starttasi viikonlopun ensimmäiseen kisaan ruudusta 26 ja nousi upeasti kuudenneksi. Toinen lähtö olikin jo todellista herkkua vähän mollivoittoisen kesän jälkeen. Hän nousi ruudusta 13 yleiskilpailun sijalle 3. Hän voitti samalla oman Semi Pro-luokan. – Tämä tuntuu jo voitolta ja tästä on hyvä lähteä kesän viimeiseen kilpailuun, johon on sopivasti 2 viikkoa aikaa, ynnää tyytyväinen kuljettaja kesän tuntoja. – Ensi vuonna ajetaan koko SM-sarja, johon lähdemme luottavaisin mielin. Lajin konstit alkavat olla jo hallussa, mekaanikkona ja tallipäällikkönä toimiva Ville-Pekka Vaara valottaa tulevaisuuden suunnitelmia.
Legends-luokan auto:
– Ulkonäkö on otettu 30-luvun amerikkalaisista autoista, mittakaava 5/8.
– Moottori: Yamaha FJ/XJR 1200 tai 1300 cm3 ja uusimmat Yamaha FZ09
– Teho: 130-140 hv
– Akseliväli: 1 850 mm
– Paino: noin 500 kg ilman kuljettajaa
– Korkeus: 1 200 mm
– 0–100 km/h: alle 4 sek.
– Huippunopeus: jopa 200 km/h
– Auton hinta: Tehdasuusi auto noin 28 000 €
Luokka on edullinen ja autot erittäin nopeita, ellei nopein rataluokka tällä hetkellä. Kilpailut ovat näyttäviä tasaväkisyytensä vuoksi. Auton moottorit ovat tasaväkisiä. Alusta on täysin säädettävä, joten mekaanikot saavat tehdä töitä eri olosuhteiden vuoksi. Autoilla ajetaan eri kilpailuja ja sarjoja ympäri vuoden. Auto taipuu niin jääradoille, soralle kuin asfaltille. Veeti on tähdännyt kesäkauden ratakisoihin.
Teksti: Timo Rinnekari
Kuvat: Ville-Pekka Vaara