F-Cup jatkuu tulevana viikonloppuna toisella osakilpailullaan Kangasniemellä, joka on samalla seuran 60-vuotis juhlakilpailu. Kilpailussa ajetaan kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyy 71,3 kilometriä. Ralli starttaa klo 12 Kangasniemen keskustasta ja huoltoon saavutaan kolmen pätkän jälkeen noin klo 14 kilpailukeskukseen, joka tässä rallissa on Kansis-keskus. Maaliin saavutaan samaan paikkaan noin klo 17.
Kilpailuviikolla puhetta on aiheuttanut kevättalvinen sää, jossa päivällä aurinko sulattaa teiden pintaa valitettavan tehokkaasti. Ralli ajetaan siis pehmeissä olosuhteissa, joissa tie putsaantuu nopeammaksi numero numerolta.
– Meille jäi erittäin hyvä maku Laukaan-Uuraisten luokkavoitosta, joten Kangasniemelle on todella mukava lähteä varsinkin, kun siellä on aina ollut hieno reitti. Toki tuo lähtöpaikka mietityttää, mutta olosuhteille emme voi mitään, niin keskitymme omaan ralliin.
– Tässä kilpailujen välillä olemme saane sopivasti kilometrejä testeissä ja jälleen jotain pientä tuli opittua autosta ja sen säädöistä, vinkkasi Markus silmäänsä, kun juttelimme kuulumisia ennen ralliretkeä.
Viime viikonloppuna kilpailtiin F-Cupin avaus Keski-Suomessa Laukaan ja Uuraisten ympäristössä. Reitillä oli mukana tuttuja MM-rallimme erikoiskokeita Kuten Lankamaa, Palsanakylä ja Valkola, joten rallishow oli taattu niin kilpailijoille kuin katselijoillekin.
Kilpailusta onkin tarjolla somekanavissa paljon upeaa materiaalia hyppyineen. MKH Racingin kaksikon päivä sujui hienosti ja tuloksena oli ison nuottiluokan voitto ja F-Cupin sarjassa tässä kohtaa kolmanteen sijaan edellyttävät pisteet.
– Jäi todella kiva maku kilpailupäivästä, kun saimme ajettua tasapainoisen sekä vähävirheisen rallin, vaikka olosuhde olikin tietyllä lailla vaikea. Reitillä oli kovan osittaisen soramaisen pohjan päällä yllättävän paljon irtolunta ja jäätä, jolloin takavetoisella riski pidon menettämiselle on ilmeinen varsinkin kovavauhtisissa mutkissa, joissa on samalla ylityksiä.
– Kevyemmät pienempien luokkien autot olivatkin tällä kertaa yleiskilpailun tiiviimmillä kärkipaikoilla. Luokkavoitolla on erittäin hyvä jatkaa kautta eteenpäin, kun autossa tuntuu kaikki toimivan loistavasti ja homma on omissa käsissä. Pitää myös sitten pohtia, missä kohtaa kautta Tapsan kanssa otamme 1,5-kertaiset pisteet laskentaan, pohdiskeli Markus kausitaktiikkaa pari päivää rallin jälkeen.
F-Cup jatkuu 7.3.2023 Kangasniemellä, jota ennen talvi näyttää kehittyvän entistä lupaavampaan suuntaan säätiedotusten perusteella. Reitti on myös siellä alueella F-Cupin arvoinen, joten talvikauden päättävän rallin odotetaan olevan hieno tapahtuma. Hellström-Järvi aikovat hioa tuttuun tyyliinsä pieniä yksityiskohtia tauon aikana, jotta kilpailukyky on vähintään yhtä kova kuin avauksessa.
F-Cup starttaa tulevana viikonloppuna Laukaan-Uuraisten seudulla, jonka jälkeen se jatkuu maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kangasniemellä. Avauskilpailun reitti sisältää viisi Keski-Suomalaista erikoiskoetta, joiden yhteismitta on vähän vajaa 75 km.
Ralli starttaa jo klo 10 Sydän-Laukaan koululta, huolto on vähän klo 12 jälkeen ABC Hirvaskankaalla ja maaliin karavaani saapuu Uuraisten torille noin klo 15:40.
Hellström on valmistautunut kauteen tutulla pieteetillä ja kaikki on valmista taisteluun.
– Viime kausi oli meille hiukan vuoristoratamainen ja Vetomiehen ulosajo sotki syyspuolta F-Cupissa pahasti, joten kokonaisuus jäi hieman pettymyksen puolelle. Tosin päätöskilpailun nuottiluokan voitto viritti tunnelmaa jo tälle kaudelle sopivasti. Tässä rallitauolla olemme saaneet valmistauduttua erittäin hyvin sekä autoon on löydetty mielestäni oikein toimiva balanssi.
– Olen myös mielissäni, kun sarjaan on määrätty talvikaudeksi tuo seitsemän millimetrin piikeillä oleva rengas, niin sitä ei tarvitse pohtia sen enempää. Tavoitteemme on tähän kauteen selkeä eli kyllä tässä sarjan voitosta lähdetään jälleen ajamaan, pohdiskeli Markus tuntojaan ennen lähtöä kohti nuotitusta.
MKH Racingin Markus ja Tapsa ajavat alkavalla kaudella F-Cupin ja muutamia muita myöhemmin päätettäviä ralleja sekä 0-autokeikkoja. Loppukesän kohokohdaksi kaavaillaan jälleen Vetomiestä.
Viime viikon viikonloppuna F-Cup sai päätöksensä, kun sarjan viides ja samalla päättävä osakilpailu kaasuteltiin Lammin ympäristössä. Rallin reitti ansaitsee kiitoksen, kun se oli todella vaativa ja sisälsi kaikkiaan kahdeksan eri tietä, joissa mitattiin autokuntien osaaminen perusteellisesti.
Lokakuinen lauantai keräsi ihmiset reitille erittäin runsaslukuisena, josta kilpailijat olivat tyytyväisiä. Hellström-Järvi päättivät taistella paluurallistaan voiton, joten heidän ajonsa tarjosi katsojille sitä mitä hakivat eli BMW:n laulattamista korkealta ja kovaa.
– Tapsan kanssa meillä oli jälleen hieno päivä, vaikka vähän murheitakin se tarjosi meille. Olen tyytyväinen, että kilpaileminen jatkui ison ulosajon jälkeen siitä mihin se viimeksi jäi. Tunnelma tosin jännittyi, kun EK 5:lla meidän kardaanin tukilaakerin kumi rikkoontui ja jouduimme ajamaan pätkän osittain pintakaasulla. Hetken jo pohdin jääkö ralli meillä kesken, mutta onneksi ko. ek:n jälkeen oli huolto, missä saimme korjattua vian.
– Viimeiselle kolmelle pätkälle saimme hyvän rytmin ja hyökkäyksen, joten pääsimme maalissa juhlimaan nuottiluokan voittoa. Nämä hetket ovat niitä, joiden takia sitä jaksaa tsempata, kun autoa joutuu rakentamaan uudelleen noiden ulosajojen jälkeen. Sarjasijoitus oli meillä lopulta viides tänä vuonna, kun kahdesta rallista jäi meille luu käteen eli 0 pistettä ja muutenkin oli vähän pomppuinen kausi tällä kertaa. Mieltäni lämmittää todella, että auto on nyt kunnossa kauden jälkeen ja pääsen vähän huilaamaan ennen seuraavan kauden valmistelua.
– Ensi vuosi on meillä vielä auki, mutta vahvasti näyttä siltä, että aika samanlaisella suunnitelmalla jatkamme kuin tänäkin vuonna. Haluan kiittää tukijoitamme, kanssakilpailijoita sekä erityisesti sarjan sekä kilpailujen järjestäjiä, summaili Markus olojaan kilpailun jälkeen.
Tulevana viikonloppuna F-Cup huipentuu Lammin seudulla ajettavassa syksyisessä koitoksessa. Reitti sisältää kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteismitta on noin 82 km.
Järjestäjä on nähnyt kovasti vaivaa, ettei yhtään pätkää ajeta kahteen kertaan. Rallin lähtö on 10:01 Konnarin koululla, jossa karavaani käy kaksi kertaa huollossa päivän aikana. Kilpailun maaliin ensimmäistä autoa odotetaan noin puoli kuuden aikaan alku illasta.
– Oli kiireinen ja työntäyteinen loppukesä ja alkusyksy, kun tuo BMW piti rakentaa uudelleen kilpailukuntoon Vetomiehen poistuman jälkeen. Haluan kiittää vielä kaikkia auttaneita ja tukijoita, jotta saimme vietyä projektin näin nopeasti valmiiksi.
– Olemme päässeet ajamaan jälleen riittävästi testeissä sekä Mynämäen Munarännissä ennen osallistumista ralliin. Auto tuntuu hyvälle, kuten ennenkin ja odotamme innolla päästäksemme F-Cupin finaaliin, vaikkei meillä enää sarjassa kunnolliseen sijaan olekaan mahdollisuuksia.
– Saa nähdä onko Lammin reitti sellainen hieno sekoitus teknistä tietä ja isoa kovaa, jota ennakkoon on mainostettu, mietiskeli Markus hymyillen pakatessaan sinisenä kiiltelevää M3:taan kärryyn ennen reissulle lähtemistä.
F-Cupin toiseksi viimeinen kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Mynämäen ympäristössä, mutta MKH Racingin kaksikkoa ei nähdä mukana. Vetomiehen ulosajon jälkeen toiveikkuutta BMW:n kuntoon saamiseksi oli, mutta autoa ei saatu ajoissa kuntoon.
– Onhan tässä ikävä olo, kun ralli jää välistä tällä kertaa. Bemarin korjaus on edennyt hyvin, mutta teimme päätöksen, ettei tänne vielä osallistuta.
– Korityöt laajenivat, kun purkamisen yhteydessä tuli mahdollisuus toteuttaa korjaus laaja-alaisesti, jolloin autosta saadaan taatusti laadukas. Koin siis järkevämmäksi jättää yhden kilpailun välistä ja satsata tulevaisuuteen kunnolla. Monesti myös liika kiire näissä isoissa korjauksissa on aiheuttanut ns. markan vian, jonka yritän välttää.
– Haluan kiittää kaikkia tukijoita sekä korjausoperaation osallistuneita, totesi Hellström tallilla kisaviikolla muiden valmistautuessa nuottijaksolle.
Viime viikonlopun Vetomies-kilpailu oli jälleen hieno, mutta vaativa ralli. MKH Racingin kaksikko Markus Hellström – Tapio Järvi lähtivät voitto mielessään kilpailuun ja satsasivat sen alkuun täysillä, jotta oikea rytmi ralliin muodostuisi luonnollisesti.
Kilpailun avasi 17,96 kilometrin erittäin perinteinen Laukaan EK, joka onnistui kaksikolta lähes täydellisesti antaen heille 2,2 sekunnin pohja-ajan. Tunnelma ennen Saarikkaan 15,78 km pätkää oli siis hieno BMW:n kabiinissa.
– Tuntui hyvälle, kun saimme Tapsan kanssa kilpailun noin hyvin käyntiin ja kaikki oli enemmän kuin hyvin perjantain ensimmäisen lenkin alkupuolella. Saarikaskin alkoi hyvin, mutta Jyskälä ei antanut meille parastaan tällä kertaa, kun päädyimme rajuun ulosajoon.
– Kaatohetkellä vauhtia oli vielä vähän yli 130 km/h. Meillä on ollut erittäin pitkä tauko kaatojen suhteen, sillä edellinen oli 2018, joten kaipa se jossain kohtaa oikeastaan väkisinkin osuu kohdallemme. Oli todella pelästyttävä kokemus, kun auto ei kääntynytkään normaalisti siinä oikeassa, mutta syy selvisi onneksi nopeasti. Olimme jossain osuneet kiveen, joka oli halkaissut vanteen aiheuttaen hitaan rengasrikon.
– Tapsan kanssa meillä on kaikki kunnossa ja korikin näyttää säästyneen, vaikka töitä onkin tiedossa vaurioiden korjaamisessa paljon ennen seuraavaa F-Cupia. Olemme jo saaneet projektin hyvään vauhtiin ja osiakin on saatu kasaan lupaavasti, pohdiskeli Markus muutama päivä ison pettymyksen jälkeen tallillaan.
Kaksikon seuraava ralli on F-Cupin jatko Mynämäellä 6.9., johon he lähtevät sisuuntuneena Vetomiehen pettymyksen jälkeen. Rallin reitin odotetaan olevan perinteinen, joten hieno ralli tutuilla teillä on luvassa.
Tulevana viikonloppuna kaasutellaan Suomen MM-rallin yhteydessä jälleen suuren suosion saanut Vetomies-kilpailu. Tänä vuonna rallin reitti sai muutosta viimeisiin vuosiin nähden tuoden piristystä arvostetun maljan tavoitteluun. Reitti käsittää kaikkiaan yhdeksän legendaarista Jyskälän pätkää ja matkaa EK:lle kertyy muhkeat 129,55 km ja kokonaismatka on noin 560 km. Reitillä on mukana esimerkiksi Laukaan, Ruuhimäen, Leustun ja Parkkolan perinteiset pätkät ja perjantaina illalla kotimaisen rallisarjan kalusto näyttäytyy Jyväskylän keskustassa Harjun EK:lla.
Jälleen on vuosi mennyt ja pääsee taistelemaan Vetomieheen hyvin valmistautuneena. Voiton toistaminen on meillä mielessä, mutta jälleen se on ison työn takana tason ollessa totutun kova. Pidän siitä, kun reitti on muuttunut ja mukana ovat esimerkiksi Leustu ja Parkkola. Tosin Parkkolan kivikot voivat olla ratkaisevassa roolissa kuten niin monena vuonna on ollut. Saa nähdä ajetaanko ralli tässä vallitsevassa helteessä vai ollaanko taas jollain pätkällä keskellä rajua sadekuuroa kuten esimerkiksi viime vuoden Myhinpäässä. Automme on hyvässä balanssissa ja tuntuma tosi mukava, joten tähän viikonloppuun on rallikuskin kiva lähteä, paketoi Markus tuntojaan ensimmäisen nuottipäivän jälkeen Tapsan viimeistellessä vihkojaan taustalla.
2-Vetomieheen ilmoittautui noin 55 autokuntainen osallistujakaarti ja heidän kilpailussaan on vähän perinteisen rallin tuntoa, kun huollot liikkuvat reitillä mukana rallikaravaanin kiertäessä ympäri Keski-Suomea. Vetomiesten kilpailukeskus ja iltahuolto ovat Hippoksella ja ralli starttaa perjantaina 9.05, joten aamulla pitää olla ajoissa hereillä.
Sunnuntaina 20.7. ajettiin Jurvassa Botniaringin maastossa SM Asfalttisprintin päätöskilpailu, joka oli nimeltään MRF-Tyres SM Asfalttisprint. Tapahtuma käsitti 2 viimeistä osakilpailua, joita on nyt ajettu yhteensä 6 kpl.
Salon Ua:n Joni Rinnekarilla oli tavoitteena junioreiden SM-mitali, joka jäikin yhden pisteen päähän eli lopullinen sijoitus oli sarjan 4. Päivän ensimmäisessä kilpailussa hän oli luokkansa toinen ja jälkimmäisessä kolmas. Suomi-Cupin joukkuekilpailussa hänen 3-miehinen joukkueensa sijoittui mukavasti toiseksi. Salon Ua:ta edustava Kia Tammi sijoittui naisten SM-sarjassa neljänneksi.
Botniaringille oli tehty 5 kilometrin pituinen reitti, joka oli koko sarjan pisin ja samalla kovavauhtisin. Reitti sijoittui kilparadalle, ajoharjoitteluradalle ja huoltoteille. Tämä oli kuljettajien mieleen, sillä ajamisesta ja vauhdistahan kaikki pitävät. Helteinen sää toi myös oman mausteensa päivään.
– Kausi on ollut todella mukava. Olen saavuttanut hyviä sijoituksia ja auto on toiminut erinomaisesti. Luokkamme on jäänyt osallistujamäärältään vajaaksi, joten en saanut ihan sitä pistesaalista, mitä olisi tarvittu mitaliin. Tästä on mukava jatkaa yleisessä luokassa. Kilpailut jatkuvat ensi vuonna ja siihen mennessä täytyy kaivaa autosta kaikki ominaisuudet esiin. Pientä säätöä ja testaamista kuuluu siis loppukesän ohjelmaan, kertoilee tyytyväinen urheilija kotimatkallaan kisan jälkeen.
Asfaltin osalta kilpailut päättyivät Jurvaan ja loppukesä ajetaan sorasprintin SM-sarjan kilpailuja, joihin Rinnekari ei osallistu.
ASFALTTISPRINT SM 2025 EPÄVIRALLISET LOPPUTULOKSET Sivu 3/6 2025 ASFALTTISPRINT SM JUNIORIT 1. Aapo Poikkimäki NokUA Ford Escort MK2 76 pist. 2. Aleksi Tukiainen KeurUA Suzuki Swift Sport 76 pist. 3. Jari Pentti LMM Toyota Auris 69 pist. 4. Joni Rinnekari SaloUA Renault Clio 1.6 16V 68 pist. 5. Hannu Väänänen KUA Ford Escort Cosworth 64 pist. 6. Jarno Martikainen KUA Volkswagen Golf 58 pist. 7. Janne Heikkinen PaMK/UA BMW 325i 57 pist. 8. Kimmo Raikunen HuiUA Fiat Uno 53 pist 9. Esa Ronkainen RoRa Honda Civic Type R 51 pist. 10. Jari Muilu KokUA Toyota MR2 45 pist.
2025 ASFALTTISPRINT SM NAISET
1. Marjo-Riitta Mansikkamäki HämUA Toyota Starlet 72 pist. 2. Kaisa Sistonen NokUA BMW Compact 64 pist. 3. Liisa Sutinen KUA Ford Escort 59 pist. 4. Kiia Tammi SaloUA Seat Leon Cupra R 53 pist. 5. Jessika Junttila NivUA BMW 328i 19 pist. 6. Maria-Teresa Lahti NokUA Ford Escort RS Cosworth 8 pist. 7. Kati Eeva RauUA Ford Escort 7 pist.
Teksti:Timo Rinnekari / Salon Urheiluautoilijat Kuva: AKK / Joona Gråsten
Salon UA:n Markus Hellström on tehnyt vakuuttavaa jälkeä rallin F-ryhmässä. Ura on ollut pitkä ja töitä on tehty määrätietoisesti ja nyt menty vuosia äffäläisten kärkijoukoissa.
Kalusto on kiistatta huippuhienoa, voidaan sanoa, että jo Volvo ja nykyinen BMW on koko F-Cupin hienoin auto. Markus on saavuttanut F-Cupissa jo monta mitalia. Vetomiesten voitto viime kesänä oli varmasti uran tähtihetkiä. Sarjan voitto on antanut odottaa, mutta kun kaikki osuu kohdalleen, saamme juhlia kultamitalia. Taso on äärimmäisen kova ralli raakaa. Toivotamme Markuksen tiimille parasta menestystä loppukauteen. Katso/kuuntele video, jossa maestro kertoo pitkästä urastaan rehellisenä omana itsenään.