Viikonloppuna eli lauantaina 5.7. ajettiin Happy Beach SM Asfalttisprint Vaalassa. Oulujärven rantamaisemat tarjosivat hulppeat olosuhteet kilpailulle. Samana päivänä ajettiin osakilpailut 3 ja 4. Sprintin nopeatempoisuus ja suhteellisen vähäinen kilpailijamäärä mahdollisti kaksi kisaa saman päivän aikana. Sadekaan ei tehnyt kiusaa, vaikka pieni sadekuuro saatiinkin. Kilpailu ajettiin käytännössä kuivalla asfaltilla.
Salon UA:n Joni Rinnekari jatkoi pistejahtia hyvällä menestyksellä. Hän ajoi V1600-luokassa voittoon päivän molemmissa kilpailuissa. Päivän ensimmäinen startti sisälsi ylimääräistä ohjelmaa, kun takapyörien pito hävisi kylmien renkaiden vuoksi kolmannessa mutkassa. Pienen peruttelun jälkeen loppusuoritus ajettiin kokemusta keräten. Toinen startti sujuikin hyvin ja voittomarginaali oli turvalliset 2,66 sekuntia.
Päivän toisen osakilpailun molemmat suoritukset sujuivat virheettömästi. Luokkavoitto tuli 2,71 sekunnin turvin. – Auto toimi hienosti ja ajo sujui ilman virheitä. Vaalan rata on sarjan paras, jossa voi todella nauttia ajamisesta. Sarjan viimeiset kaksi kilpailua ajetaan kahden viikon kuluttua Jurvassa, jossa mitalit ratkaistaan. Kaikki värit ovat vielä mahdollisia, ynnäilee tyytyväinen kuljettaja sarjatilannetta.
SM-sarjan kaksi viimeistä kilpailua ajetaan 20.7. Jurvassa, Botniaringin alueella.
SM-pisteet Junioreiden osalta
1. Aleksi Tukiainen 54p 1. Aapo Poikkimäki 54p 3. Joni Rinnekari 48p 4. Jari Pentti 46p 5. Jari Muilu 45p 5. Hannu Väänänen 45p
Viime viikonloppuna F-Cup jatkui kevättauon jälkeen Hankasalmen ympäristössä nopeilla sekä luonteikkailla keskisuomalaisilla erikoiskokeilla. Ralli oli sarjan kolmas, joten sen jälkeen on ylitetty puolivälin krouvi ja jäljellä ovat syyskuussa Rantaralli Mynämäellä sekä lokakuussa Lammin F-Cup.
MKH Racingin kaksikon ralli oli sarjatilanteen kannalta täysosuma, kun pisteitä keräävien osalta he saivat täyden pistesaaliin
– Tänään oli jälleen erittäin hieno rallipäivä, kun tekniikka toimi ja omakin suoritus oli vähintään kiitettävä. Toki hieman jäi kuitenkin hampaankoloon, kun Mika Lemmetti onnistui ajamaan ohi Myhinpäässä ja viemään meiltä nuottiluokan voiton. Meitä eniten luonnollisesti kiinnostaa kilpailu sarjaan osallistuvia vastaan, mutta voitto on aina voitto. Mika ajoi kyllä huiman suorituksen tuohon loppuun.
– Tästä on todella hyvä jatkaa kautta kohti Vetomiestä ja syksyn F-Cupeja. Taisimme nousta sarjassa nyt seitsemänneksi, josta tarkoitus on nousta mahdollisimman korkealle ennen kuin kausi on päätöksessään, paketoi Markus olojaan ralli jälkeen.
Hankasalmella nähtiin yksi Suomen rallihistorian kovimpia erikoiskokeen keskinopeuksia, kun Markus ja Tapsa ajoivat ek kolmosen voiton 144,5 km/h. Kyseinen suoritus aiheutti kilpailun jälkeen jonkun verran keskustelua, mutta kilpailijaparin kannalta jäänee mahtavaksi rallimuistoksi, kun saa ajaa huippuluokan kalustolla toimivalla nuotilla ja itsevarmalla ajolla tuollaisen kymmenenkilometrisen.
Kaksikon kausi jää nyt lyhyelle tauolle, mutta kilpaileminen jatkuu heinä-elokuun taitteessa Jyväskylän Vetomiehessä
Lauantaina 7. 6. ajettiin Nokialla, testiradan teillä kauden ensimmäinen SM-osakilpailu. Kilpailun nimi oli Kuljetus EKKY Asfalttisprint SM 1&2 ja sen järjesti Hämeenkyrön Urheiluautoilijat ry. Päivän aikana ajettiin siis kaksi ensimmäistä osakilpailua kuuden kilpailun sarjasta.
Viime vuonna pronssille yltänyt Joni Rinnekari jatkaa pistejahtia samalla Renault Cliolla kuin viime kaudella. Nyt ensimmäisessä kilpailussa tuli luokassa toinen sija ja toisessa mittelössä tulikin luokkavoitto. Junioreissa jaetaan SM-pisteitä luokittain, joten Joni on kahden osakilpailun jälkeen Junioreiden sarjassa jaetulla kolmannella tilalla.
– Tavoitteena on mitalin kirkastaminen, mutta sarjassa on niin paljon muuttujia, että startti ja kisa kerrallaan mennään. Auto toimii hienosti ja ajokin sujuu, joten tavoitetta kohti edetään, kertoi Joni Rinnekari kauden näkymistä.
Rallisprintin konkari Lasse Hiihtola sijoittui molemmissa kilpailuissa luokkansa kakkoseksi ja nelivetoisten yleiskilpailussa komeasti kolmanneksi sekä SM-tilastossa jaetulle viidennelle sijalle. Viime vuoden junnumestari Saku Tammi ei saanut tällä kertaa onnistumaan, mutta seuraavat osakilpailut voivat kääntää suuntaa. Sakun tytär, Kiia Tammi sai kivan pistesaaliin, jolla sijoitutaan neljänneksi.
Salolaisia oli mukana mukava määrä. Seuraava osakilpailu ajetaan kuukauden kuluttua Vaalassa ja kausi saadaan finaaliin 27.7. Jurvassa Botniaringillä. Tulokset löytyvät osoitteesta www.ajaksi.fi
Salon UA:n kilpailijoiden sijoitukset luokittain sekä SM-pisteet: Joni Rinnekari sijat 2. ja 1. 23 pist. Jesse Niini sijat 9. ja 8. 8 pist. Saku Tammi sijat 4. ja 10. 11 pist. Lasse Hiihtola 2. ja 2. 21 pist. Kiia Tammi 6. ja 4. 14 pist
Teksti:Timo Rinnekari / Salon Urheiluautoilijat Kuva: Toni Ollikainen / AKK
Talvikauden päätyttyä Jämsässä keskeytykseen pudotti MKH Racingin kaksikon sijalle 14. F-Cupin nuottiluokan kokonaiskilpailussa, joten kesään lähdetään takamatkalta. Tilannetta vähän helpottaa kuitenkin fakta, että yksi kilpailu voidaan jättää pois sarjassa laskuista. Markus, Bemari ja Tapsa ovat testanneet ahkerasti erilaisissa olosuhteissa kevään ja alkukesän aikana, joten uusi alku kaudelle on hieno ottaa ensimmäisessä sarjan kesäkilpailussa latautuneena.
Hankasalmen rallin reitti on viiden upean keskisuomalaisen erikoiskokeen kokonaisuus, joiden yhteismitta on noin 66 km. Koko rallin mitta on noin 220 kilometriä ja mukana on esimerkiksi legendaarinen Myhinpää, joten F-cupin porukka saa laulattaa kireitä moottoreitaan sielunsa kyllyydellä.
– On se taas hienoa päästä F-Cupiin pitkän tauon jälkeen ja odotan kesältä paljon, kun mukana on sarjan lisäksi jälleen Vetomieskin. Kevät oli meille vivahteikas, kun saimme ajaa monenmoisissa maastoissa, kuten viime viikonloppuna Urjalan vaativassa harjoituskilpailussa. Minulle hieno kokemus oli, kun ajoimme kotiseuran järjestämässä rallissa ’pimeään’ Mika Tuunaisen kanssa. Se on tällaisella autolla aina jännä kokemus, kun nuottia ei ole, vaikka tiet ovatkin tuttuja.
– Kilpailua edeltävä viikko on ollut meille suhteellisen kiireinen, kun molemmissa teamin autoissa oli pientä laittoa viime viikonlopun testien jälkeen, mutta sehän on hyvä, kun viat ja vaivat tulee ravisteltua pois noissa. Vaikka nyt sarjasijoituksemme onkin aika heikko, niin peli on kuitenkin vielä auki. Lähdemme siis hakemaan voittoja jälleen kaikista ralleista, vaikka niiden saavuttaminen edellyttääkin askelmerkin osumista juuri oikein lankulle, summaili Markus tuntojaan ennen rallia.
Hankasalmen kilpailu on F-Cupin kolmas ja samalla sarjan puolivälin krouvi. Ralliin osallistuu mukavasti 150 autoa ja sen startti on lauantaina 7.6. klo 11:01 Hankasalmen torilla. Kilpailun huolto on noin klo 14 ja maali noin klo 17 Häkärinteiden alueella, jonne on odotettavissa mahtava kesäinen rallitunnelma.
Viime viikonloppuna F-Cupin talvikauden päättävä ja sarjan toinen ralli ajettiin Keski-Suomen maineikkaissa rallimaisemissa. Kisapäivän keliolosuhteet olivat kuluvalle talvelle aika tyypilliset. Lähes koko päivän oli pientä tihkusadetta ja lämpötila oli plussalla. Kilpailijat olivat salaa toivoneet kunnon pakkasta auringon paistamisineen, mutta näin tällä kertaa.
– Kisan avannut kolmen EK:n lenkki alkoi meillä vähän tahmeasti, mutta saimme hyvän vauhdin EK kolmoselle eli Mökkiperään, joten huoltoon saavuimme vain sekunnin luokkajohtaja Ollikkalaa perässä. Meillä oli hyvä tunnelma tauon jälkeen ja odotimme Moksista hyvää avausta loppupäivän taistoon.
– Tällä kertaa kuitenkin hieman ahne ajotapani pääsi iskemään väärällä tavalla kilpailuumme. Pyörähdimme 360 astetta ja hyvällä tuurilla olisimme voineet päästä jatkoon, mutta tällä kertaa BMW sammui tilanteessa juuri väärällä hetkellä enkä saanut vetoa päälle ja ajauduimme lumihankeen liian syvälle, joten jouduimme toteamaan, että keskeytys jäisi tästä rallista tulosliuskoihin osaltamme. Harmittaa, kun taistelu luokkavoitosta oli ihan omissa käsissä, mutta tällaista tämä välillä on.
– Onneksi sarjassa saa jättää pois yhden kilpailun tulokset, joten peli on osaltamme täysin auki, vaikka nyt olemmekin kympin kärjen ulkopuolella. Pitää valmistautua kesään hyvin ja jatkaa sarjassa taistelua pää pystyssä, pohdiskeli Markus pari päivää rallipettymyksen jälkeen.
Markus ja Tapsa sekä koko MKH Racing pitää taukoa nyt rospuuttoajan yli ja jatkaa testaamista sekä kilpailemista, kun kevät on kääntynyt kesäksi. Team haluaa kiittää kaikkia tukijoita ja heidän toiminnastaan kiinnostuneita.
F-Cupin toinen osakilpailu järjestetään rallin kotikaupungissa Jyväskylässä, joten miehistöillä on poikamainen innostus valmistautuessaan siihen. Reitti sisältää kuusi erikoiskoetta, joiden yhteismitta on noin 69 kilometriä.
Kun nuottivihkoon piirtyy nimiä kuten, Mökkiperä, Kuohu, Moksi ja Leustu, niin rallikansan jokainen jäsen ymmärtää, että kyseessä on todellinen lajijuhla. Samalla herää tietoisuus, että reitillä tarvitaan täsmällisesti onnistuneita ajolinjoja, jotta varsinkin ylitykset osuvat oikein eikä aikaa tuhraannu yleisöystävällisiin sladeihin liikaa.
– Hienoa päästä vielä tänä talvena lumisiin olosuhteisiin, kun kotopuolessa ei niistä ole juuri päässyt nauttimaan. Onneksi kuitenkin sain vähän kilometrejä Erkka Korpiahon ahkerasti ylläpitämällä radalla Marttilassa. Tunnelma Tapsan kanssa on aina odottava, kun pääsee noille MM-rallista tutuille pätkillä. Viime kesänä, kun niillä kilpailimme, niin saimme juhlia ensimmäistä Vetomiehen voittoa.
– Vaikka nyt ajammekin lumella ja jäällä, niin tavoite on totutusti kilpailla korkeimmasta pallista. Meillä on kaikki hyvässä kunnossa ja olo on luottavainen, joten koen mahdollisuudet onnistuneeseen päivään todennäköiseksi. Näitä pätkiä on tullut nuotiteltua suuntaan, jos toiseen vuosien saatossa, joten tuttuus auttanee meitä sopivasti, veisteli Markus viritellessään kärryä kuntoon rallireissua varten.
Markus ja Tapsa ovat viidentenä sarjassa ennen Jyväskylää. Pistetilanne on luonnollisesti tässä vaiheessa kautta tasainen, joten onnistuneella rallilla ennen kesäkautta on mahdollista pedata hyvät hyökkäysasemat. Ralli starttaa klo 11.01 Gradia Viitaniemeltä ja sitä odotetaan maaliin noin klo 18.00.
Viime viikonloppuna kilpailtiin F-Cupin avaus Imatran seudulla. Reitti oli hieno useine ylityksineen ja pitkine mutkineen, jolloin arvosarja sai ansaitsemansa startin.
Markus ja Tapsa olivat liikkeellä kovin odotuksin, kuten aina. Kaksikon ralli sujui kaiken kaikkiaan hyvin, mutta loisteliasta kilpailua tästä ei tällä kertaa tullut. He sijoittuivat yleiskilpailun kuudenneksi, luokan toiseksi ja ovat nyt sarjassa viidentenä.
– Vaikka päivä sujui hyvin, niin vähän sellainen olo jäi, etten saanut ihan kaikkea irti tällä kertaa. Avauspätkällä meillä oli pientä sytytyksen katkossa, mutta lähinnä sen vaikutus oli enemmän keskittymispuolella kuin varsinaisessa suorituskyvyssä. Muuten kilpailu sujui ihan hyvin, vaikka ehkä vähän hapuilimme renkaiden valinnoissa.
– Talvella on aina vähän sellainen olo, että pitäisi päästä testaamaan noita nastojen mittoja yms. satoja kilometrejä, että saisi varman olon mustista pyöreistä. Kuitenkin voin todeta, että hyvä fiilis jäi rallista ja varsinkin EK 2:sen tulos oli sellaista mistä pidän. Toivottavasti pääsemme ennen Jyväskylää ajamaan jossain, kun tuo talvi ei ole rannikolle oikein saapunut vielä, summasi Markus rallireissua.
F-Cup jatkuu 22.2.2025 erittäin perinteikkäällä Jyväskylän talvirallilla. Odotettavissa on taatusti säväyttävä reitti, kun tarjolla on MM-rallista tuttuja pätkiä ja Järvi-Suomen maisemia.
F-Cup starttaa tulevana viikonloppuna Imatran seudulla, jonka jälkeen se jatkuu helmikuun lopussa Jyväskylässä. Imatran rallin reitti kulkee Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen alueella. Kuuden ek:n yhteiskilometrit ovat noin 61 ja huolto on keskitetty Simpeleen Teboilille.
Ralli starttaa jo klo 10 Imatran jäähallilta ja maaliin karavaani saapuu samaan paikkaan noin klo 15:40. Hellström-Järvi on hakenut tammikuussa hyvää tuntumaa, jotta he ovat valmiina sarjan starttiin
– Vaikka viime kausi huipentui osakilpailuvoittoon, ei lopulta neljänneksi painunut sarjasijoitus meidän mieltä lämmittänyt. Tavoitteemme on tähän kauteen selkeä eli kyllä tässä sarjan voitosta lähdetään ajamaan. Viime vuonna olimme vähän liian isolla takamatkalla talvikauden jälkeen, joten erittäin onnistunut kesä ei tuonut meille lopulta tuon korkeampaa sarjasijoitusta.
– Tänä vuonna sarjan kärki on mukavasti laajentunut, kun kovia kilpailijoita lähtee mukaan taistoon. Sen otamme ilolla vastaan ja varmasti se lisää vielä entisestään sarjan suosiota, joten penkalla nähtäneen jälleen ihmisiä sankoin joukoin. Olemme mielestämme tehneet hyvän työn tässä kausien välillä, joten nyt on aika nauttia kilpailemisesta täysin palkein, kommentoi Markus kaksikon tunnelmia ennen kauden starttia.
MKH Racing:in Markus ja Tapsa ajavat alkavalla kaudella F-cupin ja muutamia muita myöhemmin päätettäviä ralleja sekä 0-autokeikkoja. Loppukesän kohokohdaksi kaavaillaan jälleen Vetomiestä, jonka he viime vuonna voittivat.
Viime viikonloppuna F-Cup sai päätöksensä, kun sarjan kuudes ja samalla päättävä osakilpailu kaasuteltiin Keravan ympäristössä. Järjestäjät olivat saaneet rakennettua hienon ja vaiheikkaan reitin, joka painottui pääosin Askolan ympäristöön. Rallin avauserikoiskoe ajettiin kuitenkin Keravan keskustan kupeessa tuoden sarjan lähelle suurta yleisöä.
Perjantain nuotituksessa autokunnat asetettiin todelliseen koetukseen, kun rallin kaikki seitsemän erikoiskoetta olivat omia teitään eikä yhtään pätkää ajettu kahteen kertaan. Oman lisämausteen toi nuotituksen lyhyt aika, johon lisättiin vielä Uudenmaan tiheä tieverkko mukaan luomaan karttureille haastetta suunnistukseen kiireen keskellä.
Perjantaina illalla majoituksissa nähtiinkin monta ”konttoristia” huokailemassa nuottipäivän jälkeen selvitettyään päivänsä kunnialla. On hyvä, että F-Cupissakin on luonteeltaan erilaisia ralleja, jolloin autokunnat saavat vähän erilaisia virikkeitä kauden aikaan ja molemmilla palleilla riittää mielenkiintoa koko sarjaan.
Lokakuinen lauantai keräsi pääkaupunkiseudun ihmiset reitille erittäin runsaslukuisena, josta kilpailijat iloisivat avoimesti. Osassa parkkipaikkoja oli jopa yli kahden kilometrin autojonoja, joten tunnelma oli välillä vähän kuin MM-rallissamme. Hellström-Järvi päättivät taistella finaalista voiton, joten heidän ajonsa tarjosi katsojille sitä mitä hakivat eli BMW:n laulattamista korkealta ja kovaa.
”Tapsan kanssa meillä oli jälleen hieno päivä, kun saimme sen heti Keravan yleisöpyörityksessä pohja-ajalla liikkeelle. Tänään onnistuimme taistelemaan koko reitin hyvin läpi eikä esimerkiksi muutamilla pätkillä ollut sade haitannut keskittymistämme ratkaisevasti. Oli hieno päästä vielä kauden lopetuksessa juhlimaan voittoa. Toki vähän kaihertaa, että jäimme itse sarjassa mitalien ulkopuolella sijoituttuamme neljänneksi.”
”Kesäkausi oli meiltä tänä vuonna kuitenkin todella onnistunut, kun saimme juhlia voittoja hienoissa ralleissa sekä erityisesti Vetomiehen voitto lämmittää mieltä edelleen. Ensi vuosi on meillä vielä auki, mutta vahvasti näyttää siltä, että aika samanlaisella suunnitelmalla jatkamme kuin tänäkin vuonna. Haluan kiittää tukijoitamme, kanssakilpailijoita sekä erityisesti sarjan sekä kilpailujen järjestäjiä”, summaili Markus olojaan kilpailun jälkeen.
Viljami Salminen (SaloUA) – Topi Kärpijoki (PaiUA) päättivät Kiteellä rallikautensa tavalla joka ei ollut tavoite. Toissa viikonloppuna ajetussa Ralli SM:n päätösosakilpailussa oli tavoitteena nousta Nuorten SM:n mitalitaisteluihin kunnolla mukaan, mutta vastoinkäymiset alkoivat heti kisan alussa. Yhden vastoinkäymisen ratkettua, oli seuraavan vuoro.
Kiteen ympäristössä ajettu kymmenen erikoiskokeen reitti tiedettiin ennalta vaativaksi. Mutkia ja nyppyjä ylityksineen olisi riittämiin, menestysvauhtiin tarvittaisiin vahvaa luottoa tekemiseen ja virhemarginaali olisi melko olematon. Salmisen autokunta suuntasi Toyota Auriksen keulan kohti reittiä luottavaisena, mutta pian tuli isku vyön alle.
– Kisa meni pilalle jo oikeastaan siinä kun lyötiin kypärät päähän ja laitettiin kypäräpuhelimen piuhat kiinni. Keskusyksikkö vain pätki ja oli melkoisen mielenkiintoiset kolme erikoiskoetta ennen huoltoa. Nuotti vuoroin kuului ja ei kuulunut ja pauke mitä välillä korviin tuli, oli todella kova. Onneksi saatiin uusi yksikkö huollossa, siitä kiitos LSK- Racingille. Sen jälkeen alkoi ajo jo vähän taas maittamaan, mutta ei mitään priimaa ajamista vieläkään, sijoitus oli kuitenkin kohenemassa.
– Sitten kuudennella pätkällä jo mentiinkin nurin. Se johtui ihan täysin yhden välimatkan oltua aivan väärä. Kartturi kun rytmittää lukemista välimatkoilla ja se heitti paljon, niin nuotti mutkaan tuli aivan liian myöhään ja ei ollut mitään enää tehtävissä. Seuraavana päivänä ennen kotiinlähtöä poikettiin vielä tapahtumapaikalla ja todettiin vielä kerran, että kyllä siinä välimatkassa oli todella iso moka käynyt, tarinoi Salminen.
Kuluneen kauden osalta vauhdin suhteen on kaksikon kyyti koko ajan kehittynyt paremmaksi. Ripaus lisää tasaisuutta suoritustasoon niin kärkipään sijoista saatetaan ajaa hieman huonompanakin päivänä.
– Kyllä juurikin niin, ja vähän tiedetäänkin missä hävitään. Sitä saa hiottua pois vain ajamalla ja kenties hieman testailemalla autoon eri säätöjä ja katsomalla sitten mikä osuu parhaiten omaan käteen. Aikaa ja resursseja vaativaa puuhaa. Auto on kyllä nyt ollut hyvä, ei sen piikkiin mitään, enempi itsellä on ajon kanssa tekemistä ja toki nuotissa riittää vielä työmaata.
Kauden pistetaulukoita tarkasteltaessa Salminen ja Kärpijoki olivat lopulta Nuorten SM-pisteissä kuudensia, ja SM4-luokassa, jonka sisällä Nuorten pisteitä kerättiin, yhdeksänsiä. Nälkää jäi tulevaisuuteen, mutta ensin on kuitenkin tiedossa hieman remonttia ja rallivapaata ennen uuden kauden koittamista. Siihen on syyskuussa 18 vuotta täyttäneellä Viljamilla selkeä suunnitelma.
– Ensin korjataan raato tallilta taas siihen kuntoon, että uskaltaa mennä kilpailuun sen kanssa. Kyllä sitten pieni irtiotto on paikallaan, urheillen ja ystävien ja perheenjäsenten kanssa aikaa viettäen. Kun uusi kausi taas tammikuussa alkaa niin täysi keskittyminen sinne ja koetetaan tuoda tähän mennessä paras tuloksemme sarjasta. Yhteistyökumppaneille nöyrimmät kiitokset tästä kaudesta, ensi kaudella jatketaan entistä vahvempina.
Teksti: Jani Seppälä / Viljami Salminen Rally Team tiedotus Kuva: Marko Kyöstilä