Korpiahon debyytti Peugeotin R5:lla siirtyi eteenpäin vuodella – uusi yritys luvassa Mad-Croc SM Rallissa

Juha Salo vauhdissa Peugeotilla Kouvolan SM-rallissa 2018. Kuva: Aki Vuorinen

Salon Urheiluautoilijoita edustavan ja Marttilassa asuvan Erkka Korpiahon ensikosketus R5-luokan autoon sai viime vuonna dramaattisen käänteen testikisassa.

Viime vuonna juuri ennen SM-sarjan finaaliosakilpailua Juha Salolta Peugeot 208 T16 R5-auton vuokrannut Korpiaho ajoi testimielessä Karjaalla rallisprint-kilpailun rajuin seurauksin. Auto kaatui ja kieri ulkomutkan pellolle ja lopputuloksena oli rusinoitunut Peugeotin kori.

– Se ei ihan toivotulla tavalla alkanut. Penkin kanssa taisteltiin ensin, että saatiin se riittävän korkealle. Juha (Salo), kun on aika pitkä äijä niin oli aika tekeminen saada istuin optimaaliselle korkeudelle. Sen ja kaikkien muiden vaikeuksien jälkeen päästiin viivalle Karjaalle testaamaan autoa ja se päättyi sitten pellolle. Vaikka auton ulkokuori kärsikin aika rajusti, niin onneksemme turvakaaret ja suuri osa tärkeistä moottorin osista säilyi kuitenkin ehjänä ja selvittiin tietyllä tapaa jopa kohtuullisin korjauksin. Päädyttiin myös siihen ratkaisuun, että ostettiin auto kisan jälkeen Juhalta.

Autoa on kaadon jälkeen korjattu pitkään ja hartaasti suurempaa kiirettä pitämättä. Tällä hetkellä Peugeot on muutamaa pikkujuttua ja maalausta vaille valmis. Juha Salo on lupautunut tulemaan vielä säätämään mm. pyöränkulmia, jotta auto saataisiin mahdollisimman valmiiseen iskuun tulevaa SM-rallia varten.

Tänä vuonna Korpiaho on kilpaillut säästeliäästi. Takana on vain neljä kilpailua ja nekin kaikki ovat rallisprinttejä vanhalla Mitsubishi Evolla, joista viimeisin edellisenä sunnuntaina Säkylässä. Sieltä kotiinviemisiksi tuli luokan 8 ykköspysti.

– Jostain syystä nyt tuli taas innostus ajaa oikein kunnon ralli. Niitähän mulla on takana muutenkin todella vähän. Nuottikisoja itse asiassa vain kolme, joten se tulee olemaan meille Matin (kartturi Sallasmaa) kanssa se kompastuskivi. Välillä tuntuu, että menisi jopa paremmin, kun se kaveri siinä vieressä olisi vaan hiljaa. Välillä tiputaan nuotilta jo erikoiskokeen toisen mutkan jälkeen, Korpiaho vitsailee.

Tulevan Mad-Croc SM Rallin reitti on osittain Korpiaholle tuttua tiestöä. Kilpailun kovimmaksi haasteeksi hän nimeää perjantai-illan kaksi pimeällä ajettavaa erikoiskoetta.

– Hienoja pätkiähän ne ovat, joskus Junnu SM:ssä olen ne ajanut Mitsulla. Innolla odotan taas, että pääsee haastamaan SM-kuskeja. SM1-luokan kärki menee varmasti menojaan, mutta muutama hyvä erikoiskoeaika ja sijoittuminen 5-10 sakkiin olisi todella kova suoritus tällä kisavireellä mitä meillä on, Korpiaho päättää.

Teksti: Patrick Rupponen

Näin seuraat Mad-Croc SM Rallia

WWW: https://www.saloturkuralli.fi/

REITTIKARTTA: https://www.saloturkuralli.fi/reitti/

LIPUT: https://www.saloturkuralli.fi/liput/

FACEBOOK: https://www.facebook.com/madcrocsmralli/?ref=bookmarks

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/madcrocsmralli/

TWITTER: https://twitter.com/madcrocsmralli

Laaksosella kaksijakoinen kilpailu Monzassa

Simo Laaksonen oli Monzan toisessa lähdössä 20:s. Kuva: LAT

Simo Laaksosen toivoma vesisade päättyi juuri ennen FIA F3-sarjan Monzan osakilpailun toista lähtöä, joka lähetettiin kostella radalla matkaan. Kilpailun ensimmäinen puolisko oli nousujohteinen, kun kilpailun toisella puoliskolla kuivuvalla radalla esille nousivat jo ikävän tutuiksi tulleet vaikeudet.

Lähtöruudusta 20 kilpailuun startannut Laaksonen sai Monzan toisessa osakilpailussa hyvän lähdön. Suomalaiskuljettajan kohtalona oli jäädä lähtösuoran jälkeisessä shikaanissa ruuhkaan. Kolaria väistääkseen Laaksonen ajoi shikaanin suoraksi ja putosi muutaman sijan.

Suomalaiskuljettaja taisteli märällä radalla itsensä nopeasti takaisin kahdenkymmenen nopeimman joukkoon ja piti pitkään sekä tyylikkäästi muun muassa Prema-tallin Marcus Armstrongia takanaan. Kun kilpailun puolivälin jälkeen Monzan rata kuivui, niin Laaksosen vaikeudet alkoivat.

– Lähdön jälkeen otin ensimmäisen shikaanin varman päälle ja ajoin sen suoraa. Siinä kolaroitiin ja tilanteessa muutama kaveri pääsi ohitseni. Kisan ensimmäinen puolisko oli ihan hyvää kyytiä. Kuivuvalla radalla oli haastetta ohittaa, mutta pystyin muutaman tärkeän ohituksen tekemään.

– Kun kisan edetessä oma ajorytmini parani niin samassa suhteessa rata tietysti kuivui. Kuivalla radalla vauhtini hyytyi loppua kohden. Tietysti renkaatkin sulivat jo hieman alle, mutta kun suoravauhtia ei löydy niin se on Monzan kaltaisella nopealla radalla tekemätön paikka ajaa muita vastaan kilpaa. Yhdessä shikaanissa kisan loppuvaiheessa oli vielä hässäkkää, ja sen takia muutama kuski pääsi lopussa ohitseni.

Seuraavaksi edessä on FIA F3-sarjan kauden 2019 finaaliviikonloppu, joka kilpaillaan kolmen viikon kuluttua 27.-29. syyskuuta Venäjän Sotshissa. Laaksonen toivoo, että hän pääsisi ajamaan Venäjällä märällä radalla kilpaa.

– Kun rata oli märkä niin pystyin ajamaan muita vastaan eikä ajamiseni ollut pelkkää puolustustaistelua. Onneksi Sotshissa on DRS-suoria, jotka auttavat tässä tilanteessa minua. Kun suoravauhtia ei löydy niin Monzan kaltainen rata on raaka paikka pärjätä. Venäjällä tehdään se, mitä menestyksen eteen vain pystytään tekemään, Laaksonen muistuttaa.

Sotshin FIA F3-kilpailun aika-ajot on ohjelmassa lauantaiaamuna 28. syyskuuta klo 8:45 ja viikonlopun ensimmäinen kilpailu samana päivänä myöhemmin iltapäivällä klo 17:20 Suomen aikaa. Kauden päätöslähtö lähetetään liikkeelle sunnuntaiaamuna klo 9:25 Suomen aikaa.

Teksti: Marko Mäkinen

Laaksosen toinen startti Spassa päättyi rengasrikon myötä ratavalliin

Simo Laaksonen ajoi rajusti päin ratavallia Spassa. Kuva: Gareth Harford / LAT Images

MP Motorsportin Simo Laaksonen joutui keskeyttämään FIA F3 -sarjan Span toisen osakilpailun ajauduttuaan rengasrikon takia päin ratavallia. Kilpailun toisella kierroksella tapahtuneen rajun törmäyksen jälkeen Laaksonen vietiin ratasairaalaan, josta suomalaiskuljettaja kotiutettiin tarkastuksen jälkeen.

Laaksonen kertoo, että hänen vointinsa on ok.

– Satutin törmäyksessä hieman selkääni, mutta kaikki oli ihan ok. Takaa ajanut kaveri osui autoni takakulmaan, jonka seurauksena juuri ennen “bussipysäkkiä” täysillä ajettavassa vasemmassa mutkassa takarengas puhkesi, pito lähti takaa alta ja sitten mentiin täysillä päin ratavallia. Ei siinä ehtinyt tehdä mitään. Olin autossa matkustajana, Laaksonen toteaa.

– Ei tämä kausi meinaa nyt millään onnistua. Kaikki hakkaa vastaan niin hyvin kun vain voi. Autoni hajosi törmäyksessä. Muun muassa pohjalevy on palasina. Ensi viikon perjantaina pitäisi taas ajaa. Saa nähdä saammeko tähän hätään uutta autoa Monzaan vai mitä tapahtuu. Ensi viikolla olemme sen suhteen viisaampia, Laaksonen jatkoi.

FIA F3-sarja jatkuu jo viikon kuluttua Italian Monzassa, jossa aika-ajot ajetaan perjantaina klo 18:50 Suomen aikaa. Ensimmäinen kilpailustartti on vuorossa lauantaina klo 11:30 ja toinen sunnuntaina klo 10:30 Suomen aikaa.

Tuloksia; FIA F3, lähtö 2, Spa-Francorcshamp, Belgia:

1. Marcus Armstrong (NZ) Prema Racing 42:03,504
2. Yuki Tsunoda (JP) Jenzer Motorsport + 4,515
3. Robert Shwartzman (RUS) Prema Racing + 5,616
….
Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport – keskeytys kierroksella 2

FIA F3 pistetilanne 12/16 osakilpailua:

1. Robert Shwartzman (RUS) 152
2. Jehan Daruvala (IND) 129
3. Jüri Vips (EST) 122
….
2. Simo Laaksonen (FIN) 2

Teksti: Marko Mäkinen

Simo Laaksonen: “Kaikki paukut ladattava aika-ajoon”

MP Motorsportin Simo Laaksonen vietti kesätauolla aikaa datan analysoinnin parissa. Kuva: Joe Portlock / LAT Images / FIA F3 Championship.

FIA F3 -sarjan kesätauko on takana ja sarjan kolme viikonloppua käsittävä syyskausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Span moottoriradalla Belgiasta. MP Motorsportin suomalaiskuljettaja Simo Laaksonen lähtee kauden ratkaiseviin osakilpailuihin luottavaisena.

MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, on valmistautunut syyskauden kolmeen viimeiseen kilpailuviikonloppuun ja yhteensä kuuteen tulevaan kilpailustarttiin tallinsa päämajassa Hollannissa. Edelliseen osakilpailuun uuden moottorin autoonsa saanut Laaksonen tutki kesätauon aikana tallinsa kanssa kauden aikana kerättyä dataa sekä valmistautui tulevaan ajamalla simulaattoria.

– Olemme tiimini kanssa analysoineet kesän aikana kerättyä dataa ja tutkimme asioita, jotta saisimme koko viikonlopun onnistumaan heti harjoituksista lähtien. Lisäksi kävin viime viikolla ajamassa simulaattorilla. Ajoin yhden päivän Span rataa ja toisen Monzaa, Laaksonen kertoo.

– Hyvillä mielin ja fiiliksin tulevan viikonlopun kisaan lähdetään. Viime vuonna Spa ja Monza olivat minulle ihan hyviä ratoja, joissa vauhtini oli kohdillaan, Laaksonen muistuttaa.

Laaksonen toivoo, että myös huono tuuri olisi kesäloman aikana jättänyt suomalaiskuljettajan jälkeensä.

– Itse tietysti vastaan omista virheistäni, mutta toivotaan, ettei kukaan enää törmäilisi päälleni. Etenkään aika-ajossa, jossa hyvän lähtöruudun saavuttaminen on koko viikonlopun tärkein asia. Aika-ajon jälkeen viikonloppu lähtee joko hyvään tai väärään suuntaan, jos aika-ajo epäonnistuu. Kaikki paukut on ladattava perjantain aika-ajoon.

Belgian Spa on F3-sarjan pisin rata, jolle ei povata samanlaisia ruuhkia kuin esimerkiksi Hungaroringille, joka taas oli sarjan lyhin rata.

– Uskon, että Spassa on jonkin verran helpompi löytää hyvä rako ajaa puhdas aika-ajokierros. Se on sitten oma lukunsa, jos jonkun muun takia punainen lippu keskeyttää oman nopean kierroksen tai ei päästä ohi. Uskon, että sekä Spassa että Monzassa ajopaikan suhteen radalla on enemmän tilaa. Toivotaan, että olemme radalla aina oikeaan aikaan.

Monet asiat vaikuttavat onnistuneeseen kilpailukokonaisuuteen. Kuva: Joe Portlock / LAT Images / FIA F3 Championship.

FIA F3 -luokan Span aika-ajo ajetaan perjantaina kello 18:50 Suomen aikaa. Viikonlopun kilpailut käynnistyvät lauantaina kello 11:35 ja sunnuntaina kello 10:45 Suomen aikaa.

FIA F3 pistetilanne 10/16 osakilpailua:

1. Robert Shwartzman (RUS) 124
2. Jüri Vips (EST) 112
3. Jehan Daruvala (IND) 104
…20. Simo Laaksonen (FIN) 2

Teksti: Marko Mäkinen.

Hellström-Järvi podiumilla Vetomiehessä

Markus Hellström ja Taipo Järvi ajoivat kolmanneksi Vetomies-rallissa. Kuva: Tuukka Nättiaho.

Markus Hellströmin ja Tapio Järven ralli päätyi kunnon juhliin lauantaina Jyväskylässä, kun kauan tavoiteltu sijoitus kolmen joukkoon onnistui kaksikolta kansallisessa Vetomies-kilpailussa.

Kilpailuun osallistu noin 70 autoa ja kärjen leveys puhutti kilpailijoita ennen rallia. Hellströmin ralli alkoi mukavasti perjantaina ahtaalla Harjun kaupunkierikoiskokeella, jossa hän ajoi seitsemänneksi.

Lauantaina aamun vauhdikkailla soraerikoiskokeilla hän vielä haki vauhtiaan, mutta syttyi kunnolla kilpailun viimeiseen Kakariston ja Leustun lenkkiin. Salolainen löysi viimein luoton viime kauden kaadon jälkeen rakennettuun uuteen autoonsa, jossa esimerkiksi penkkien sijainti aikaisempaan on muutettu rajusti.

– Nyt hymyilyttää paljon, kun vähän kateissa ollut vauhtimme löytyi noilla kuuluisilla MM-rallin erikoiskokeilla. Tuntuu erityisen hienolta, miten onnistuimme ajamaan viimeisellä EK:lla nojn 11 sekunnin eron kiinni saavuttaaksemme kolmannen sijan, iloitsi Hellström lauantaina Paviljongissa.

– Tätä menestystä Vetomiehessä on yritetty vuosia ja huonoa onneakin on ollut ihan riittämiin. Tällä kertaa ajomme onnistui varsinkin lopussa hyvin, mistä jäi todella hyvä maku seuraavia kilpailuja varten. Tästä on hyvä jatkaa F-rallisarjan syksyn kisoihin haastamaan BMW-rintamaa.

Iloinen ja taustajoukoilleen kiitollinen kaksikko jatkaa kilpailukauttaan 21.  syyskuuta F-rallisarjan Jari-Pekka rallilla Heinolassa. Sarjan kilpailujen lisäksi Volvo nähdään SM Teijo Talot -rallissa Salon ja Turun alueella.

www.vetomiehet.fi

Teksti: Tero Nättiaho.

Simo Laaksonen: “Aika-ajomme on saatava loppukaudeksi kuntoon”

Simo Laaksonen ajoi viikonlopun aikana kahdesti 18:ksi. Kuva: LAT Images.

MP Motorsportin suomalaiskuljettaja Simo Laaksonen sijoittui myös toisessa Unkarin Hungaroringin moottoriradalla ajetussa FIA F3 -kilpailussa sijalle 18.

MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, sijoittui viikonlopun toisessa FIA F3 -sarjan startissa Unkarissa sijalle 18 sunnuntaina. Ruudusta 17 matkaan lähtenyt suomalaiskuljettaja joutui taistelemaan sijoitusten ohella autonsa takarenkaiden heikkoa pitoa vastaan.

– Sain hyvän lähdön, mutta ensimmäisellä kierroksella otin pikkaisen osumaa toisen kaverin kanssa ja putosin viisi sijaa sijalle 22. Ei meillä tänään kisavauhti ollut eilisen veroista. Pitää tiimin kanssa analysoida se, mitä me tänään teimme automme säätöjen kanssa. Se ei ihan oikea ratkaisu ollut ja pitää purkaa dataa lävitse, jotta tiedämme, mikä säädöissämme meni pieleen, Laaksonen kuvailee.

Laaksonen ajoi käytännössä koko kisan ajan keskijoukoissa, jossa sijoitukset vaihtelivat. Kierroksella yhdeksän suomalaiskuljettaja nousi kertaalleen sijalle 19, kunnes kierrosta myöhemmin hän putosi uudelleen sijalle 22. Kilpailun lopussa Laaksonen nousi toistamiseen kahdenkymmenen nopeimman joukkoon ja ajoi ruutulipulle sijalla 18.

– Kisan keskivaiheilla sijoitukset menivät edestakaisin. Omalla kohdallani ei ollut suuntaa ylöspäin. Jostain syystä autoni takarenkaat menettivät selvästi nopeammin pitoaan kuin eilen. Emme saaneet renkaitamme kestämään samalla tavalla. Kun koko ajan ajat jonkun takana, niin siinä huomasi, kuinka pito vain heikentyi kierros kierrokselta. Jonossa kun ajaa, niin renkaita ei pysty samalla tavalla säästämään kuin yksin ajaessa.

Simo Laaksonen tuskaili autonsa renkaiden kanssa. Kuva: LAT Images.

FIA F3 -sarja jää Unkarista F1-autojen tavoin kesälomatauolle. Sarjan seuraavat osakilpailut kilpaillaan vajaan neljä viikon kuluttua Belgian Spassa.

– Tässä luokassa aika-ajo on elämän ja kuoleman kysymys. Jos et onnistu aika-ajossa, niin koko viikonloppu menee pieleen niin kuin täälläkin nähtiin. Vaikka kisassa vauhtia löytyy, niin ohittaminen on vaikeata. Viikonlopun toisessa startissa pakka vielä tiivistyy eikä kenellekään tule renkaiden kanssa mitään ylilyöntejä, jolloin ohittaminen on vieläkin vaikeampaa kuin ensimmäisessä startissa.

– Meillä on nyt neljä viikkoa aikaa tehdä töitä sen eteen, että saamme aika-ajomme kuntoon. Tässä on kuusi kilpailua kautta jäljellä, ja tavoitteeni on ajaa hyvistä sijoituksista viikonlopun molemmissa lähdöissä. Tärkein juttu loppukautta ajatellen on se, että saamme aika-ajon kulkemaan haluamallamme tavalla, Laaksonen muistuttaa.

Tuloksia; FIA F3, lähtö 2, Hungaroring, Unkari:

1. Marcus Armstrong (NZ) Prema Racing 35:26,061

2. Leonardo Pulcini (ITA) Hitech Grand Prix + 12,670

3. Jake Hughes (GBR) HWA Racelab + 18,984

…18. Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport + 48,276

FIA F3 pistetilanne 10/16 osakilpailua:

1. Robert Shwartzman (RUS) 124

2. Jüri Vips (EST) 112

3. Jehan Daruvala (IND) 104

…20. Simo Laaksonen (FIN) 2

Teksti: Marko Mäkinen.

Simo Laaksonen: ”Pitkästä aikaa paljon hyviä asioita”


Simo Laaksonen löysi positiivisia asioita ajostaan ja lähtee parantamaan sunnuntaihin. Kuva: Joe Portlock / LAT Images.

MP Motorsportin suomalaiskuljettaja Simo Laaksonen sijoittui Unkarin Hungaroringin moottoriradalla ajetussa FIA F3 -kilpailussa sijalle 18.

MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, oli varsin tyytyväinen kuljettaja Hungaroringin moottoriradalla ajetun ensimmäisen kilpailun jälkeen, vaikka suomalaiskuljettajan nimi löytyy tulosluettelosta sijalta 18.

– Autossani on nyt uusi moottori, jonka ansiosta pääsin ajamaan pitkästä aikaa kilpaa. Aika-ajossa kävi taas valitettavan huonoa tuuria. Ensimmäisellä rengassarjalla olin kahdeksas, mutta toisella sarjalla eteeni ajautui kaksi aika-ajokierroksensa keskeyttänyttä kuljettajaa, jotka eivät antaneet tilaa. Jouduin keskeyttämään nopean kierrokseni. Kun muut paransivat sekunnilla aikaansa, en pystynyt parantamaan aikaani ja putosin sijalle 23, Laaksonen kuvaili.

Päivän kilpailussa Laaksonen oli hyvässä vauhdissa.

– Sain pidettyä renkaani hyvin toimintakunnossa ja etenkin kisan loppupuolella pääsin ohittamaan muita kuljettajia. Nyt vauhtia riitti myös suorien päissä. Pystyin pitkästä aikaa ajamaan reilusti kilpaa muiden kanssa ja pakettimme pysyi hyvin kasassa.

– Kun kierrosten 10-15 aikana pääsin ajamaan rauhassa omaa kisaani, kierrosaikani oli ihan kärjen tasoa, Laaksonen iloitsi.

Sunnuntaiseen kilpailuun Laaksonen lähtee taistelemaan ja raivaamaan tietä kohti kympin kärkeä.

– Taistellaan sunnuntaina se, mitä pystytään ja yritetään nousta ylöspäin.

FIA F3 -sarjan Hungaroringin viikonlopun toinen startti käynnistyy sunnuntaina kello 11:00 Suomen aikaa.

Tuloksia; FIA F3, lähtö 1, Hungaroring, Unkari:
1. Christian Lundgaard (DEN) ART Grand Prix 35:48,828
2. Max Fewtrell (GBR) ART Grand Prix + 3,712
3. Jake Hughes (GBR) HWA Racelab + 13,912
…18. Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport + 34,714

FIA F3 pistetilanne 9/16 osakilpailua:
1. Robert Shwartzman (RUS) 124
2. Jüri Vips (EST) 104
3. Jehan Daruvala (IND) 102
…20. Simo Laaksonen (FIN) 2

Teksti: Marko Mäkinen.

Hellström-Järvi hyvin valmistautuneena Vetomieheen 2019

Markus Hellström ja Tapio Järvi odottavat innolla Jyväskylän Vetomies-kilpailua. Kuva: Tommi Jalava.

Rallin kilpailukauden kohokohta ajetaan tällä viikolla Jyväskylän ympäristössä, kun MM-sarja saapuu Suomeen. Markus Hellström – Tapio Järvi ovat luottavaisina ennen kansallista Vetomies-kilpailua.

Maamme rallikulttuuria kuvaa erityisen hienolla tavalla jo perinteiseksi muodostunut Vetomies-kilpailu (kaksivetoiset) Neste-rallin yhteydessä. Monikansallinen ralliyleisö on kiitellyt suomalaisia, kun modernien ralliohjuksien lisäksi teillä nähdään osassa kilpailua erittäin kovatasoinen kansallinen kilpailu. Viime vuosina Vetomieheen on ottanut osaa myös ulkomaisia kilpailijoita, jotka tuovat mukavasti väriä ralliin.

Tänä vuonna kilpailu alkaa perjantai-iltana Harjun kaupunkipyörityksellä ja jatkuu lauantaina neljällä erikoiskokeella. Reitti on kokonaisuudessaan noin 300 km pitkä, josta EK:ta on 68,80 km.

Kilpailun ennakkoasetelmia säväyttää 2-vetomiehen kärjen laajuus, kun kilpailuun osallistuu monia kokeneita ja menestyneitä rallikuljettajia. Reitistä eniten “parran pärinää” on aiheuttanut lauantain avaavan Pihlajakosken uusi ja pieni osuus heti EK:n alussa, kun kilpailijat pohtivat tarvittavan riskien oton määrää.

– Olemme Tapion kanssa päässeet ajamaan onnistuneet testit, ja tunnelma on meillä erittäin luottavainen ennen reissuun lähtöä. Minusta on hyvä, että tänä vuonna povataan vähän viileämpää keliä kuin viime vuosina. Aiomme tehdä nuottimme todella tarkkaan Pihlajakosken uudelle osuudelle välttääksemme viime vuoden kaltainen kiveen osuminen, joka Neste-rallin reitillä tapahtuu kovin helposti. Tavoitteemme kilpailuun on tälläkin kertaa selkeästi podiumilla, mietiskeli Hellström ennen Jyväskylään suuntaamista.

Kilpailun ennakkoasetelmia ja tilannetta voi seurata tästä linkistä.

Teksti: Tero Nättiaho

Simo Laaksonen: “Toivottavasti moottorini menee vaihtoon”

Simo Laaksonen. Kuva: LAT Images

MP Motorsportin suomalaiskuljettajan Simo Laaksosen toinen kilpailu Englannin Silverstonessa noudatti samaa kaavaa kuin eilen. Suorituskykyyn liittyvistä ongelmista kärsinyt suomalaiskuljettaja ajoi ruutulipulle lähtöruutunsa mukaisella sijalla 24.

MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, sijoittui FIA F3-luokan toisessa osakilpailussa Englannin Silverstonessa sijalle 24. Lähdössä kytkinrikon takia koko joukon viimeiseksi pudonnut Laaksonen nousi kahden ohituksen ja muiden keskeyttämisten ansiosta lopulta sijalle 24.

– Ensimmäiseksi autostani hajosi kytkin. Kun päästin kytkimen irti niin autoni ei liikkunut mihinkään ja en meinannut päästä ruudusta liikkeelle. Sen jälkeen setti oli samaa kuin eilen: vauhtia ei löytynyt missään kohtaa kisaa.

– Tiimini tutki eilen dataa, josta oli nähtävissä, että minulta uupuu jokaisella suoralla esimerkiksi tallikavereihin nähden vauhtia. Tänään keskityin ajamaan todella tarkasti mutkien ulostulot, jotta pääsin aikaisin kaasulle, mutta ajoin sitten kuinka tarkasti tahansa niin kun suora aukesi niin kaverit edeltäni karkasivat jostain syystä. Moottoristani puuttuu voimaa tai vääntöä. Ei tämä mene suorilla niin kuin sen pitäisi mennä, Laaksonen toteaa.

FIA F3-kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua Hungaroringin moottoriradalla Unkarissa. Vielä tänään MP Motorsport pitää palaveria siitä, vaihdetaanko Laaksosen auton moottori uuteen.

– Jos syksyllä tarkoitus on ajaa kilpaa niin se pitää vaihtaa. Hungaroringin hitaalla radalla voi ranteella paikata jonkin verran, mutta Span, Monzan ja Sotshin nopeilla radoilla ei tuon moottorin kanssa tule yhtään mitään. Sen kanssa kun ei pysty ajamaan kilpaa yhtään, Laaksonen painottaa.

Tuloksia; FIA F3, lähtö 2, Silverstone, Iso-Britannia:

  1. Leonardo Pulcini (ITA) Hitech Grand Prix 35:57,713
  2. Robert Shwartzman (RUS) Prema Racing + 2,692
  3. Liam Lawson (NZ) MP Motorsport Racing + 9,718

….

  1. Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport + 36,711

FIA F3 pistetilanne 8/16 osakilpailua:

  1. Robert Shwartzman (RUS) 114
  2. Jehan Daruvala (IND) 102
  3. Jüri Vips (EST) 92

….

  1. Simo Laaksonen (FIN) 2

Teksti: Marko Mäkinen

Simo Laaksonen: “Yhtään kovempaa en vain päässyt”

Laaksonen ajoi Itävallassa niin kovaa kuin pääsi. Kuva: LAT Images

MP Motorsportin suomalaiskuljettaja Simo Laaksonen sijoittui Itävallan Red Bull Ringin FIA F3-kilpailussa myös tänään sijalle 18.

MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, ajoi tänään lähtöruudusta 18 samalle sijalle FIA F3-sarjan Red Bull Ringin toisessa osakilpailussa Itävallassa. Suomalaiskuljettaja totesi kilpailun jälkeen, että viikonlopun toisessa startissa ei tapahtunut mitään ihmeellistä: letkassa ajoa, kuten hän jo eilen ounasteli.

– Meiltä puuttui tänään eilistäkin enemmän kisakyytiä, joten mitään ei ollut tehtävissä eikä tästä kisasta oikein mitään sanottavaa löydy.

Laaksonen sanoo, että hänen tiimillään on nyt tiukan tarkastelun paikka, jotta autoon saadaan seuraavaan osakilpailuun mennessä rakennettua lisää kisavauhtia.

– En pääse yhtään kovempaa tuon auton kanssa. Nyt vain pitää kääntää jokainen kivi, jotta voimme varmistua siitä että automme on yleensä kunnossa. Tänään ajoni oli koko ajan ajamista veitsen terällä: en oikein tiennyt, mitä milloinkin tapahtuu. Joten eipä sellaiseen autoon voi paljoakaan luottaa.

– Vaikka pystyin ajamaan koko kisan virheettömästi niin ei ollut mitään mahdollisuuksia hyökätä eteenpäin. Se oli lähinnä puolustustaistelua koko ajan. Kun muut tekivät edessä ajovirheitä niin en pystynyt edes niitä hyödyntämään.

Laaksonen kertoo, että he päättivät yhdessä MP Motorsportin kanssa ottaa suomalaiskuljettajan auton säätöjen suhteen riskin, joka epäonnistui.

– Eihän meillä mitään hävittävää ollut, mutta uudet säädöt veivät autoamme huonompaan suuntaan. Onnistuminen säädöissä ei ole yhdestä tai kahdesta asiasta kiinni vaan lukuisten pienien asioiden summa. Kahden viikon kuluttua uusi yritys, Laaksonen summasi Itävallan tapahtumat.

FIA F3 -sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Englannin Silverstonessa, jossa luokan aika-ajo sekä viikonlopun ensimmäinen kilpailu ajetaan poikkeuksellisesti samana päivänä. Aika-ajo käynnistyy lauantaina 13. heinäkuuta klo 10.45 ja ensimmäinen kilpailu samana päivänä klo 19.20 Suomen aikaa. Viikonlopun toinen startti käynnistyy sunnuntaina 14. heinäkuuta klo 11:25 Suomen aikaa.

Tuloksia; FIA F3, lähtö 2, Red Bull Ring, Itävalta:

  1. Jack Hughes (GBR) HWA Racelab 34:47,494
  2. Jehan Daruvala (IND) Prema Racing + 4,727
  3. Robert Shwartzman (RUS) Prema Racing + 4,850

….

  1. Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport + 19,677

FIA F3 pistetilanne 6/16 osakilpailua:

  1. Robert Shwartzman (RUS) 90
  2. Jehan Daruvala (IND) 82
  3. Jüri Vips (EST) 63

….

  1. Simo Laaksonen (FIN) 2

Teksti: Marko Mäkinen / MP Motorsport