Salon Urheiluautoilijat ry:n syyskokouksen satoa

Pöytä oli katettu hienoilla pytyillä, joita kelpaa jakaa. Toimitsija-arvonnassa jaettiin laadukkaita tuotekoreja.

Syyskokous pidettiin 21.10. mukavassa hengessä. Paikalla oli korona tilanteesta huolimatta mukavasti väkeä (32 henkeä). Henkilövalinnat sujuivat hienosti.

Puheenjohtajaksi valittiin Kati Muntola. Hän tätä aiemmin toiminut kolme vuotta Salon UA:n hallituksessa, joista kaksi ensimmäistä vuotta varapj:nä. Toimitsijana Kati on tehnyt erilaisia tehtäviä usean vuoden niin JM:ssa, rallissa, kuin sprintissäkin, sekä häneltä löytyy myös rallin puolelta vuoden verran kokemusta kilpailijana.

Hallitukseen valittiin 2-vuotiskaudelle Pekka Virtanen, Paula Virta ja Minna Vartiainen.
Hallitukseen valittiin 1-vuotiskaudelle Jorma Suominen, Marko Vartiainen ja Kai Rajakannas.
1-vuotiskaudelle valitut tulivat kuluvan vuoden aikana hallituksesta eronneiden Kai Rajakankaan ja Pekka Neflingin sekä  vuoden loppuun eroavan Mika Hurulan tilalle.

Varajäseniksi valittiin Pekka Neffling, Sirpa Saarela ja Tuula Laaksonen.

Toiminnan tarkastajiksi kokous valitsi edellisvuoden tapaan Tapio Järven ja Markus Hellströmin, sekä varalle Juha Lehtosen ja Pasi Isokankaan.

Jaosvastaaviksi valittiin seuraavat henkilöt:
Pienoisautoilu: Juhani Kusnetsov
Toimitsijajaos: Paula Virta
Seniorijaos: Esa Mäkirinne
eMotorsport: Pekka Neffling

Lajivastaaviksi puolestaan valittiin:
Karting: Jukka Yli-Väärälä
Ralli/rallisprint: Tero Lehto
JM: Pekka Virtanen

Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita urheilijoita ja aktiivisia jäseniä.

Ansioituneet seuraihmiset ja menestyneet kilpailijat olivat kokouksen kunniavieraita.

Kiertopalkinnot löytyvät seuraavien henkilöiden kirjahyllystä:
Pienoisautoilu/ohjaaja: Toni Nyman
Karting/kuljettaja: Alvar Siimesvaara
Karting/mekaanikko: Marko Kaskinen
Ralli/kuljettaja: Markus Hellström
Ralli/kartanlukija: Tapio Järvi

Urheilijoista ehti paikalle vas. Tapio Järvi, Alvar Siimesvaara ja Toni Nyman.

Vuoden toimitsija: Sirpa Saarela
Vuoden ahkera: Esa Lagerberg
Taten ja Jokken kiertopalkinto: Pekka Virtanen
Eino Pölösen muistopalkinto: Mika Hurula

Aktiiviset seuraihmiset saivat pyttyjä kirjahyllyynsä. vas. Pekka Virtanen, Esa Lagerberg, Sirpa Saarela ja Mika Hurula.

Miiro Koivulan muistopalkinto: Alvar Siimesvaara

Kilpailijastipendi myönnettiin Alvar Siimesvaaralle. Stipendi oli 150€:n arvoinen.

Alvar Siimesvaara sai toisen kiinnityksen Miiro Koivulan muistopalkintoon. Nyt alkaa todella painava palkinto pysyä hyppysissä.

Merkkipäiviä vuoden aikana viettäneitä muistettiin pienin lahjoin: Taisto Kilpinen, Hannu Suominen, Veijo Vyörykkä, Tuula Laaksonen, Kari Sarvi ja Marko Siimesvaara.

Tasakymmeniä täyttäviä muistettiin kokouksen yhteydessä. Paikalla olivat vas. Tuula Laaksonen, Veijo Vyörykkä, Taisto Kilpinen ja Marko Siimesvaara.

Vuoden 2020 toimitsija-arvonnassa onnetar suosi Tuija Hakiota, Kai Rajakannasta ja Mikko Hagsbergiä.

Jäsenmaksulaskutus 2021 käynnistyy – Ohjeita jäsenmaksun maksamiseen

JÄSENMAKSULASKUTUS 2021 KÄYNNISTYY

Kauden 2021 jäsenmaksulaskutus käynnistyy viikon 46 aikana. Lisäämme niiden seurojen nimet autourheilu.fi – sivulle, joiden jäsenmaksulaskut on muodostettu.

Muistathan laskua maksaessasi maksaa laskun AKK-Motorsport ry:n tilille ja käyttää ehdottomasti laskussa näkyvää viitenumeroa, jotta maksut kirjautuvat oikein. Muistathan, että jäsenmaksun pitää näkyä KITI:ssä maksettuna ennen kilpailijalisenssin ostoa.

Tässä vielä muistutuksena 4 tapaa maksaa jäsenmaksulasku:

1) VERKKOMAKSU KITI:ssä

Jäsenmaksun maksaminen verkkomaksuna KITI:ssä on kaikkein nopein ja vaivattomin tapa maksaa jäsenmaksu. Kun oman seuran jäsenmaksut on muodostettu, näkyy oma jäsenmaksulasku KITI:ssä kohdassa Omat tiedot –> Perustiedot.

Otsikon Jäsenyys alla näkyy sininen linkki otsikolla Maksa Jäsenmaksu. Verkkomaksu onnistuu tällä hetkellä Osuuspankin, Danske Bankin, Nordean, Aktian, POP Pankin ja Säästöpankin kautta.

2) HAE LASKU KITI:STÄ JA MAKSA

Mikäli verkkomaksu suoraan KITI:n kautta ei onnistu, löydät jäsenmaksulaskun KITI:stä kohdasta Omat tiedot –> Perustiedot- ikkunassa näkyvän Maksuhistoria – välilehden kautta. Maksuhistoria välilehdellä näet kaikki muodostuneet maksut. Viimeisin maksu näkyy listalla ensimmäisenä. Laskuun pääset rivin edessä olevan Avaa-linkin kautta. Painamalla Avaa-linkkiä latautuu ruudulle PDF-muotoinen lasku. Laskua klikkaamalla avautuu lasku suuremmaksi. Laskun voi tallentaa tai tulostaa tai kopioida siitä maksutiedot maksua varten.

3) LASKU SÄHKÖPOSTILLA

Mikäli haluat, saat jäsenmaksulaskun myös sähköpostiisi.

Jotta sähköpostilaskutus on mahdollista, kirjaudu KITII:n ja laita täppä Omat tiedot –> Perustiedot – ikkunassa näkyvään kohtaan Salli sähköpostilaskutus.

Tarkistathan samalla, että KITI:ssä oleva sähköpostiosoite on oikein, jotta sähköpostilasku löytää perille. Pääset muokkaamaan omia tietojasi painikkeesta Muokkaa.

4) JÄSENMAKSU PAPERILASKUNA

Mikäli haluat jäsenmaksusi perinteisesti paperilaskuna, odota tammikuuhun 2021.

Lähetämme 18.1.2021 alkaen paperiset jäsenmaksulaskut niille, jotka eivät jäsenmaksuaan ole siihen mennessä vielä maksaneet.

Digitaalinen autourheilu – kerhoillat alkavat

Digitaalisen autourheilun kerhoillat niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin harrastajille.
Seuralle hankittu simulaattori on valmis käyttöön, simulaattoriin saatiin rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta eMotorsport kuuluu kaikille!-hankkeesta.
Viikoittaiset Digitaalisen autourheilun kerhoillat seuran toimistolla tiistaisin klo 18:00 – 20:00. Ensimmäinen kerta on ensi tiistaina 10.11.
Tervetuloa kokeilemaan lajia tai kisaamaan!

Salolaiset rallin harrastajat suuntaavat viikonloppuna Keravalle

Juha Lehtonen (vas) – Pasi Nurmi lähtevät nauttimaan rakkaasta harrastuksestaan. Pitkä kilpailutauko on kulunut seuran ralleja järjestäessä, nyt on aika päästä ajamaan itse.

Viikonloppuna ajetaan kauden viimeinen ralli Keravalla ja itäisellä Uudellamaalla. Askolan Granit-ralli sai nykypäivän mitassa huikean suosion. Lähtöluettelossa on 175 kilpailijaparia. Listalta löytyy mm. ensimmäisenä reitille starttaava Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen Historic- Toyota Celicalla. Heidän peräänsä lähtee hieno joukko vanhoja rallin harrastajia; mm. Teemu Tahko, Sakari Vierimaa, Jarmo Mikkonen. Kilpailu käsittää 4 erikoiskoetta, yhteensä 34 km ollen varsin kompakti raapaisu kauden päätteeksi.

Salolaiset rallin harrastajat ovat niin ikään hyvällä kokoonpanolla liikkeellä. Juha Lehtonen ja Pasi Nurmi – pari on pitänyt 10 vuotta taukoa ja nyt palataan sorateille oikein tyylillä. He lähtevät nauttimaan erikoiskokeista 4-vetoisella Subaru Impreza WRX:llä. Tämä salolaisen Koneauton omistama soraohjus oli vapaana ja neuvottelut johtivat hyvään lopputulokseen. Itsekin rallia harrastava autokauppias Jarkko Kanasuo soi mahdollisuuden verestää huippukalustolla 90-luvulla hankittuja rallimuistoja. Juha ajoi hyvällä menestyksellä junioreiden SM-sarjaa vuosina 1992 ja -93. Sittemmin laji vaihtui rallicrossiin ja tällä vuosituhannella Juha ja Pasi ajoivat menestyksekkäästi rallin Historic Trophya. Edellisestä kerrasta on 10 vuotta aikaa.

– Pasi sai houkuteltua mukaan ja eipä minua tarvitse kauaa suostutella kun rallista on kysymys, nautin suunnattomasti lajin ilmapiiristä ja tämä kilpailu tarjoaa juuri sitä, taustoittaa Juha Lehtonen päätöstään lähteä kokeilemaan ajamista pitkän tauon jälkeen.

Salolaisvärejä kilpailussa edustavat Pasi Nikkanen ja Ari Kurppa ( Ford Fiesta R2), Timo Paananen (Ford Escort ryhmä F) ja Jesse Venho ja Mika Venho (Peugeot 206 XS)

Lyhyt ja napakka kilpailu lähellä pääkaupunkiseutua saattaa kerätä paljon yleisöä. Koronan takia rallissa on järjestelyitä turvallisuuden takaamiseksi ja mahdollisten tartuntaketjujen jäljittämiseen. Kilpailukeskus on oma riskitekijänsä, yleisö on tien varressa ulkotiloissa, jolloin turvaetäisyyksien pitäminen on helpompaa.

Kaakinen-Järvinen RSJM osakilpailuvoitto SM O.K. Auto-rallissa

Jere Kaakinen ja Kasperi Järvinen SM O.K. Auto-rallissa.

Kouvolassa ajettiin SM O.K. Auto Ralli, jossa Jere Kaakisen BMW liikkui voittoisasti.
Salon UA:ta edustavat Jere Kaakinen ja Kasperi Järvinen kävivät Kouvolassa pokkaamassa junioreiden SM-osakilpailuvoiton. Rallien SM-osakilpailut on nykyään yhdistetty siten, että yleisen luokan ja junioreiden pisteet jaetaan samoissa kilpailuissa.

– Kisaan lähdettiin pitkän tauon jälkeen, tosin testikilometrejä oli takana kohtuullisen mukavasti. Kartturille viikonloppu oli erityinen, sillä kyseessä oli ensimmäinen kilpailu. Ensimmäisellä erikoiskokeella oli pientä säätämistä jarrubalanssien kanssa. Siitä kisa lähti etenemään hienosti ja maaliin tultiin voittajana 2,6 sekunnin marginaalilla. Suorituksen arvoa nostaa 30 sekunnin aikasakko eli ilman sitä voittomarginaali olisi ollut hurjaa luokkaa. Tosin pienikin ero riittää voittajalle.

Kausi jatkuu heti seuraavana viikonloppuna Länsirannikon Rallissa 12.9. ja SM-pisteitä jahdataan jälleen Pohjanmaa Rallissa 25.9.

Yleiskilpailun kärki oli 1. Emil Lindholm, 2. Teemu Asunmaa, 3. Mikko Heikkilä ja moninkertainen Suomen mestari Juha Salo ehti neljänneksi. Jari-Matti Latvala ja kartturinsa Juho Hänninen voittivat myös luokkansa ja olivat samalla lisäluokkien nopeimpia. He olivat liikkeellä Toyota Celica GT Fourilla eli 80-luvun loppupuolen Historic-autolla. Jari-Matti olisi ollut kokonaiskilpailun 5.

Leevi Lassila hallitsi Nuorten SM-luokkaa – Jere Kaakinen yllätysvoittoon junioreissa

Nuorten SM ja Rallin Suomen Juniorimestaruuspisteistä kamppailtiin Kouvolan liukkaissa olosuhteissa. Haasteelliset olosuhteet karsivat osanottajia kisan aikana runsaasti. 

Nuorten SM-sarjan kolmatta osakilpailua hallitsi lähes suvereenisti Citroen C2:ta käskyttänyt Leevi Lassila, joka tykitti pohja-ajan taululle neljällä erikoiskokeella kaikkiaan seitsemästä mahdollisesta. 

Ensimmäisellä erikoiskokeella Lassila otti vielä tukkaan 12 sekuntia, mutta seuraavilla vauhti oli omaa luokkaansa. Viimeisellä erikoiskokeella luokan toiseksi sijoittunut pistekärki Verneri Säisä kiri hieman, mutta joutui toteamaan Lassilan paremmakseen 13 sekunnin turvin. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Konsta Saarinen, joka jäi 50 sekunnin päähän voittaja Lassilasta. 

Ennen Kouvolan osakilpailua Lassilalla oli takanaan keskeytys Mikkelistä ja 11. sija Joensuusta. 

– Aamulla oli hankalaa liukkauden takia, se vaikeutti hieman hommaa tänään. Mutta siitä kun päästiin yli niin homma sujui oikein mallikkaasti. Ihan mahtavat on fiilikset nyt. 

Kauden viimeiseen kisaan Lassila lähtee selvät tavoitteet mielessään. 

– Ei tässä voi asettaa enää mitään muuta tavoitetta kuin voitto. Pohjanmaa Ralli on vielä kotikisa niin siellä pitää pystyä parhaimpaan, Lassila päätti. 

RSJM-luokissa alle puolet autoista maaliin saakka

RSJM-luokissa nähtiin keskeytysten säväyttämä kilpailu, kun kaikkiaan luokan viidestätoista lähtijästä vain 7 ajoi maaliin. Parhaiten keskeytykset hyödynsi kauden ensimmäistä RSJM-osakilpailuaan ajanut Jere Kaakkinen, joka ennen kisan viimeistä erikoiskoetta oli vasta kolmannella sijalla. Kilpailua hallitsi suvereenisti kisan viidennelle erikoiskokeelle saakka sarjan pistekakkonen Juhani Männikkö.

Kisan kuudennella erikoiskokeella Männikkö joutui kuitenkin keskeyttämään ja toisena ajaneen Henri Taivalantin ongelmat nostivat Kaakisen lopulta kisan viimeisellä erikoiskokeella piikkipaikalle. Suorituksen arvoa nostaa Kaakiselle tuomittu 10 sekunnin aikarangaistus. Toiseksi kisassa ajoi Topi Kärki ja kolmanneksi sarjaa johtava Henri Taivalantti

Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan jälleen Ralli SM -osakilpailun yhteydessä Seinäjoella, SM Pohjanmaa-Rallissa lauantaina 26.9. 

Tulokset

Nuorten SM
1. Leevi Lassila 59:55.3 
2. Verneri Säisä +13.0 
3. Konsta Saarinen +50.0 

RSJM 
1. Jere Kaakinen 1:00:19.5 
2. Topi Kärki +2.6
3. Henri Taivalantti +7.1

Katso kaikki tulokset täältä

Sarjan tulokset ja pisteet täällä

Kuva: Juho Kuusela

Hellström-Järvi kolmansia F-rallisarjan Tuusniemen osakilpailussa

Kuluvan viikon lauantaina F-rallisarja jatkui pitkän tauon jälkeen Tuusniemellä, jonka reitti oli vähän normaalia pidempi. Nuotituksen jälkeen kilpailijoita puhutti reitin nopeavauhtisuus, joka osoittautuikin rallipäivänä jopa ennakointia hurjemmaksi. Ek nelosen voittajan keskinopeus oli kunnioitettava 135,5 km/h ja kilpailun päättäneellä yli 35 km pitkällä Ek kuutosellakin kaasuteltiin yli 130 km/h keskinopeudella.

Hieman porua tällaisen reitin turvallisuus sekä väkivahvojen autojen suosivuus aiheuttivat kilpailijoissa. Toisaalta kilpailijat sanoivat nauttineensa rallin järjestelyistä sekä reitistä, joten erilaiset maastot puoltavat tässäkin kohtaa paikkaansa. Markuksen ja Tapsan ralli sujui ilman suurempia kommelluksia, vaikka alkulenkin rengasvalinnan pieni epäonnistuminen vähän harmitti. Viimeisellä pätkällä oli muutama läheltä piti-tilanne, joten rytmi vähän häiriintyi niissä.

—Oli mukava rallipäivä ja auto toimi hienosti vaikka olosuhteet olivatkin vähän normaalista poikkeavat. Tänään olisi toivonut toki lisää voimaa nokalle, kun noita suoria riitti yllin kyllin. Kilpailun neljäs ja sarjan kolmas sija olivat meille mukava lopputulos ja tästä on hyvä jatkaa kautta syksyä kohden, totesi Hellström kilpailun jälkeen.

Kaksikko jatkaa kilpailukauttaan 12.9. Liedossa Länsirannikon rallissa, jonka reitti sisältää varsin mielenkiintoisen kattauksen Varsinais-Suomen tiestöä. F-rallisarjan viimeinen osakilpailu on Mynämäellä 3.10. Hellström-Järvi starttaavat ralliin sarjan kolmannelta sijalta.

Teksti Tero Nättiaho
Kuva Juuso Kuhanen

Digital Racing eSM -finaalitaisto huipentuu Jyväskylässä – kenestä kruunataan suomenmestari 2020?

Digitaalisen rata-autoilun SM-sarjan jännittävä loppunäytös mitellään 8.8. Jyväskylässä. Suomen 20 parasta digiracing eSM -kuljettajaa iskevät yhteen Lutakon satamassa järjestettävässä digitaalisen autourheilun superpäivässä, Neste Rally Finland eChallengessa.

AKK:n ja FiSRA:n järjestämä Digital Racing eSM -karsintasarja keräsi osallistujalistalleen keväällä ennätykselliset 185 kuljettajaa, joten yksikään finaalipaikka ei ole tullut helpolla. Tänä vuonna historiallisen suosittu sarja ajetaan iRacing-simulaattorilla, ja kuljettajien alla hyrrää virtuaalinen Porsche 718 Cayman GT4 Clubsport MR. Finaalipäivänä 8.8. kisaradoiksi ovat valikoituneet legendaariset Mount Panorama Circuit ja Road America.

Finaalin lähtöasetelmat erityisen mielenkiintoiseksi tekee perinteisten autourheilukuljettajien nousu eSports-ammattilaisten tasavertaisiksi haastajiksi. Esimerkiksi karsintasarjassa 2. sijoittuneen rata-autoilun monilahjakkuuden, Joonas Lappalaisen, nimi kannattaa laittaa ennen päätösosakilpailua tarkasti mieleen.

– Perinteisen autourheilun lisäksi vasta viime joulukuusta asti olen harrastanut Esporttia tavoitteellisemmin. Siinä suhteessa takaa-ajoasemassa ollaan, mutta se on mieluinen paikka, kuten karsintasarjassa huomattiin. Rehellisyyden nimissä olikin pienoinen yllätys, että karsintasarjassa rahkeet riittivät noin korkealle. Toisaalta myös muutama isompi virhe tuli tehtyä matkan varrella, joten hampaankoloonkin vielä jäi, Lappalainen kertoo ja haastaa kilpakumppaneitaan. 

Finalistit esittelyssä

1. Matti Kaidesoja – hymyilevä lapualainen; Suomen mestari 2018 ja 2019
2. Tuomas Tähtelä – Joensuun hurja, viime vuoden pronssimitalisti, MM-sarjassa toista vuotta; todella nopea*
3. Kim Eriksson – monipuolinen ralli- ja ratamies, kaksinkertainen pronssimitalisti* 
4. Pekka Tuomainen – raudankova kotikaupungin kasvatti, ei vähästä hätkähdä, suorittaa kovalla tasolla* 
5. Tomi Katila – paluun lajin pariin tehnyt takavuosien yllättäjä, noussut takaisin kärkitaisteluihin todella nopeasti* 
6. Aleksi Elomaa – simumaailman rokkistara, porukan kokenein kuljettaja, vuoden 2016 Suomen mestari
7. Joonas Lappalainen – autourheilun monilahjakkuus, ajoi todella ennakkoluulottomasti karsintasarjassa
8. Matias Vitikainen – ”Simpeleen Schumacher”, nousi 2019 toden teolla kansan huulille; huippunopea ja herkkävireinen
9. Valtteri Alander – konsolipuolen kasvatti, joka teki 2018 läpimurtonsa; nykyinen MM-sarjan kuski Porista 
10. Antti Ahola – omaa erinomaisen kilpailukokemuksen, todella vaikea pala purtavaksi taisteluissa
11. Matti Sipilä – nuori kaveri, joka tekee kovasti töitä ja on löytänyt tasaisen tahdin; nimi korvan taakse
12. Martti Pietilä – entinen MM-sarjan kuljettaja, todellinen konkari, jolta ei taitoa ja kovuutta puutu 
13. Miika Haapanen – tamperelainen karting-ässä ja huippulahjakas virtuaalikuski, 2017 hopeamitalisti
14. Teemu Suninen – Esports-debyytti 2017, karsintasarjassa hyvässä tahdissa tänäkin vuonna
15. Antti Terho – erittäin ammattimainen ja nöyrä työntekijä, ei pidä itsestään meteliä, mutta suorittaa piinkovasti
16. Jesse Telkkälä – räväkkä ja persoonallinen kuljettaja Jyväskylästä, jolla on ehdottomasti potentiaalia huipulle
17. Dani Korpi – huippuosaava insinööri ja huippunopea kuljettaja; herkkävireinen mutta mahdollisuuksia kärkikymmenikköön
18. Ilkka Kattilakoski – pohjolan poika ja endurance-ekspertti, joka ei virheisiin sorru; kaksijakoinen karsintasarja, alussa meni todella kovaa
19. Antti Pihlaja – ”Lamma” on todella kokenut GT-kuljettaja, kova taistelija, joka tuntuu löytyvän finaalista vuodesta toiseen; erittäin nälkäinen menestymään
20. Teemu Toikka – ”koko kansan Teemu” on jo vuosia ollut yleisön lempilapsi, ja nostanut tasoaan jatkuvasti; suosittu kaveri

*karsintasarjan osakilpailuvoittaja

Kaidesoja jahtaa 3. peräkkäistä mestaruuttaan, haastajat hengittävät niskaan

Viimeiset kaksi kautta ovat olleet digitaalisen rata-ajon hallitsevan suomenmestarin Matti Kaidesojan kultajuhlaa. Kaidesojan vauhti kilpakumppaneihinsa nähden on tänä vuonna vielä mielenkiintoinen arvoitus, sillä edellisen vuoden mestari saa voittonsa ansiosta suoran paikan seuraavan vuoden finaaliin. 

– Mestaruutta tietenkin lähdetään jälleen yrittämään, mutta ei mitenkään väkisin. Karsintasarjasta pois jäänti on ollut ihan tarkoituksellista. Viikonlopun finaalissa tärkeintä on pitää hauskaa, vaatimaton Kaidesoja naurahtaa pilke silmäkulmassa. 

Lappalaisen lisäksi kivikovan vastuksen antavat karsintasarjan osakilpailuvoittajat TähteläErikssonTuomainen ja Katila. Perinteisen autourheilun puolelta seurata kannattaa myös yllätysvalmista menestyjäkandidaattia, MM-rallikuljettaja Teemu Sunista

Suninen ei suinkaan ole noviisi digisarjassa, vaan kokemusta löytyy vuodesta 2017. 

– Ensimmäisenä eSM-vuotenani en rallikiireiden takia pystynyt ajamaan kokonaista sarjaa, mutta hengessä olin täysillä mukana, muun muassa majoittamalla finaalipäivänä puolet tiimistä kotonani, naapurissa kun oltiin. Tänä vuonna on ollut paremmin aikaa ja finaali kutsui; onnistuin ajamaan Snettertonin kisassa kolmanneksi ja mikä positiivisinta, vauhtia on saatu kasvatettua lähes kärjen tuntumaan. 

– Liikaa ei ole ollut aikaa treenata, saati hienosäätää autoa lauantaille, mutta toivotaan hyvän kilpailurutiinin auttavan. Tapahtumapäivä on minulle harvinaista herkkua, kun voin samana päivänä kilpailla sekä Digital Racing eSM -kisassa että eWRC-kisassa. Otetaan rennosti, pidetään hauskaa ja toivotaan että yleisö saa hyvää viihdettä, Suninen taustoittaa ja hehkuttaa tulevaa. 

Finaalin viidelle parhaalle on jaossa yhteensä 5 000 euron palkintopotti, josta voittaja kuittaa itselleen 2500 €. Palkinnot mahdollistavat sarjan yhteistyökumppanit Webasto ja Decens Oy. 

Katso lopullinen pistetilanne karsintasarjan jälkeen ennen finaalia »

Digiautourheiluherkkua koko kisapäivä – seuraa finaalia suorana Yle Areenassa 8.8.

Yle Areena lähettää koko Digital Racing eSM -sarjan finaalipäivän aina aika-ajoista lähtien. Kisastudio seuraa tiiviisti tilanteita ja tunnelmia ammattiselostajien johdolla aina aamupäivästä iltaan. Kilpailut näkyvät myös suoratoistopalvelu Twitchin kautta Ylen e-urheilu -kanavalla, jossa lähetyksiä pääsee myös kommentoimaan livenä.

Digitaalisen rata-autoilun SM -finaalipäivän aikataulu:
Klo 10.00-12.30: vapaat harjoitukset
Klo 12.45-14.15: aika-ajot
Klo 15.30-16.15: semifinaali
Klo 17.15-18.15: finaali
Klo 18.15-18.30: palkintoseremoniat
Klo 18.30-18.45: haastattelut

Hyppää Yle Areenan lähetykseen »

Digital Racing eSM 2020 -sarjan lisätietoja löydät täältä » 

Lue lisää Neste Rally Finland eChallenge -tapahtumapäivästä täältä »


Tietäjät tietää: Kuka nappaa paalupaikan – aika-ajo pitää kilpailijat sekä katsojat jännityksessä loppuun saakka

Finaalipäivän kaksiosainen aika-ajo tulee säilyttämään jännitysmomentin loppuun saakka, sillä ensimmäisessä vaiheessa jokaisella on ensin 30 minuuttia aikaa kellottaa vapaasti itselleen mahdollisimman kova aika. Tämän jälkeen kymmenen nopeinta jatkavat toiseen vaiheeseen, jossa heistä jokainen pääsee ajamaan vielä kaksi yksittäistä kierrosta. 10 parhaan ulkopuolelle jääneet kuljettajat sijoitetaan lähtöruudukon paikoille 11-20 ensimmäisen vaiheen aikojen mukaan. 

Toinen vaihe siis muuttaa pelin hengen, ratkoen 10 nopeimman kuljettajan lähtöpaikat semifinaaliin, ennen illan lopullista multihuipentumaa. Siinä kellotettavat kierrokset ajetaan yksitellen, jokainen kuljettaja vuorollaan, yksi kierros kerrallaan; hitaimmasta kuljettajasta aloittaen. Kun ensimmäinen kierros on tullut jokaisen kuljettajan osalta päätökseen, tehdään aikatarkistus ja edellisen kierroksen hitaimman ajan kelloon jättänyt aloittaa viimeisen ajoringin – näin ollen sen hetken nopeimman kuljettajan ajosuoritusta päästään seuraamaan viimeisenä.

Flying Finn Tour Saloon syyskuussa – Tapahtuma PERUTTU

Liikunnan Superlauantai tapahtuma on PERUTTU, näin ollen myös Salon Flying Finn Tour peruuntuu.

Flying Finn Tour 2020 tulee Saloon – Tapahtumassa mahdollista tutustua autoruheilun nuorisolajeihin.

Lauantaina 5.9 pidettävässä Liikunnan Superlauantai tapahtumassa on mukana Flying Finn Tour 2020. Tapahtumassa pääseen tutustumaan autourheilun nuorisolajeihin sekä mahdollisuus lajikokeiluihin kartingautolla, radio-ohjattavilla-autoilla sekä eMotorsport laitteistolla. Tapahtuma alkaa lauantaina klo 10:00 ja päättyy klo 14:00. Paikalla myöskin Salon Urheiluautoilijoiden eri lajien edustajia kertomassa autourheiluata lisää ja vastaamassa kinnostuneiden kysymyksiin.

Merkitse jo nyt tapahtuma muistiin:
FACEBOOK: https://www.facebook.com/events/627164598069779
WWW: http://www.salo.fi/liikunnansuperlauantai/

Hurvittele Linnanmäellä AKK:n jäsenhintaan!

AKK tarjoaa jäsenistölleen Linnanmäen huvipuistorannekkeet etuhintaan 37 € kappale – tilaa kerralla koko porukalle ja säästä!

Rannekkeita voi ostaa AKK:n verkkokaupasta (toimitus postitse, toimitusmaksu 5 € / tilaus). Verkkokaupan kautta tehty tilaus kannattaa tehdä ajoissa, jotta rannekkeet ehtivät postissa perille. Toimituksia tehdään kerran viikossa.

Rannekkeella pääset huvittelemaan Linnanmäen kaikkiin huvipuistolaitteisiin pituus- ja turvarajat huomioiden. Ranneke on voimassa yhden vierailupäivän ajan kaudella 2020 ja se aktivoituu ensimmäisellä laitekäynnillä. Rannekkeen hinta on asiakkaille sama pituudesta ja iästä riippumatta.

Huom! Rannekkeita maks. 6 kpl / jäsen.

Hinta Linnanmäeltä ostettaessa 42 € kappale. Lisätietoa aukioloajoista, laitteista ja tapahtumista Linnanmäen verkkosivuilta.