Marttilassa perinteisesti järjestetty OP Rallisprint on peruttu

Salon Urheiluautoilijoiden useana talvena järjestämä rallisprint-kilpailu on jouduttu perumaan tältä talvelta keliolosuhteiden vuoksi.

Kilpailun ajankohtaa siirrettiin jo kertaalleen, mutta talven pakkasia ei odotuksista huolimatta saatu. Rata on tehty jäädyttämällä pellolle ja metsätielle, joten parin viikon kunnollinen pakkaskausi olisi tarvittu radan tekoon. Pakkaspäivinä radan isäntä Erkka Korpiaho on ollut liikkeellä vesikuormien kanssa, mutta ohueksi jäänyt jääkerros on sulanut nopeasti.  

– Tämä on iso pettymys lajin harrastajille ja yleisölle. Kilpailusta on muodostunut jo pieni perinne ja odotettu tapahtuma. Tällä on ollut myös tärkeä merkitys seuran talouden kannalta. Useita kisoja on peruttu kelien takia muuallakin eli emme ole yksin tämän ongelman kanssa, ynnäilee kilpailun johtaja Kai Rajakannas seuran tekemää ratkaisua.

Kilpailu piti järjestää sunnuntaina 16.2. Marttilassa Erkka Korpiaho Racing Circuitilla.

Teemu Asunmaa taisteli itsensä kuninkuusluokan Suomen mestariksi – oja tiputti Emil Lindholmin ykköspallilta

Kuva: Toni Ruotsalainen

Salon ja Turun alueella ajettu Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku on saatu päätökseen ja samalla kakkien luokkien Suomen mestaruudet 2019 varmistettiin. SM1-luokan Suomen mestariksi itsensä ajoi Teemu Asunmaa, SM2-luokassa Esa Ruotsalainen, SM3-luokassa Sami Pajari ja SM4-luokassa Jesse Turunen. 

Ralli SM -sarjan kauden viimeinen osakilpailu, Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku, tarjosi jännitystä aina alusta loppuun saakka. Lähtöasetelmissa SM1-luokan kultamitali oli Juha Salon ja Teemu Asunmaan kamppailua, ja pronssi Emil Lindholmin ja Kristian Kiviniemen.

Juha Salon ja Teemu Asunmaan kaksintaistelu SM1-luokan sarjamestaruudesta kääntyi Asunmaan eduksi kuudennella erikoiskokeella, kun Asunmaa pääsi Salon ohi. Teemu pysyi Salon edessä maaliin saakka, vieden itselleen lopulta myös osakilpailun voiton. Konkari Juha Salo jätettiin toiseksi niin sarjapisteissä kuin kilpailussakin.

– Oli kyllä kova kausi ja erityisesti tämä päivä. Joutui tekeen ihan oikeasti töitä. Eilen, kun puolisen minuuttia pyörittiin pellolla, ja mietittiin, että miten pääsee takaisin tielle, sanoin että tämä taisi olla tässä. Mutta siitä sisuuntuneena lähdettiin ajamaan kiinni ja onnistuttiin, Asunmaa sanoo silmin nähden tyytyväisenä.

Lindholmin otteet olivat lupaavia, sillä hän piti johtopaikkaa pitkään, kunnes oja kutsui seitsemännellä erikoiskokeella. Toive odotetusta osakilpailuvoitosta ja SM-pronssista tyssäsi, Kiviniemi napatessa kiinnitys mitaliin. Kiviniemi kuitenkin kääntyi katolleen kahdeksannella erikoiskokeella ja maaliin pääsyllä Lindholm varmisti kuin varmistikin itselleen SM-pronssin. Osakilpailun kolmanneksi puolestaan tuuletteli Jari Ketomaa.

SM2-luokassa koko kausi Ruotsalaisen ja Hautamäen kaksinkamppailua

SM2-luokassa Esa Ruotsalaiselle riitti Suomen mestaruuteen kolmas sija, joten tänään toiseksi ajaneena, hän kuittasi mestaruuden. Ville Hautamäki, joka voitti osakilpailun, näytti kuitenkin huimaa vauhtia Mitsubishillään ja sai eroa Ruotsalaiseen maalissa lähes minuutin.

– Osakilpailun tulos kyllä tyydyttää. Esa tottakai passaili ja varmisti mestaruutta, eikä hampaat irvessä vetänyt. Aloin vähän vertailemaan tuloksia R5-autoihin ja ne olivat varsin kilpailukykyisiä. Meillä on paketti kasassa, SM-hopea tuli, mutta silti hymyilyttää, Hautamäki kertoo.

– Kyllähän tämä on uskomattoman hieno fiilis. Monta vuotta tätä on yritetty ja monta kertaa se on ollut lähellä, nyt se vihdoin tuli. Hyvä kausi ja ollaan tehty tosi paljon töitä, Ruotsalainen kommentoi mestaruuttaan.

Kolmanneksi sarjan pisteissä ja osakilpailun tuloksissa ylsi Timo Mäenpää

SM3-luokassa tiukkaa sekuntikamppailua

SM3-luokka tarjosi sekuntitaistelua. Maaliintulojärjestys parhaimmiston osalta oli lopulta voittajasta alkaen: Heikki Koski-LammiAleksi Röyhkiö ja Lauri Joona. Viidenneksi sijoittunut Sami Pajari keräsi sijoituksellaan riittävästi pisteitä, vieden luokan Suomen mestaruuden. Kauden päättävän kisan jälkeen SM-pisteissä hopeaa nappasi Lauri Joona ja pronssia Henri Hokkala.

– Kyllä tämä voitto maistuu. Haastava päivä oli, niin paljon tilanteita, että ihme että selvittiin läpi. Kaikin puolin nousujohteinen kilpailu ja kovaa kisaa, Koski-Lammi summaa.

Suomen mestarin, ja aiemmin jo Flying Finn Future Star tittelinkin pokanneen Pajarin oli helppo hymyillä.

– Hyvä ja hallittu suoritus tehtiin, ei ollut mitään tilanteita. Tosi hienolta maistuu mestaruus! Kovan työn takana se on ollut. Kun mietitään koko kautta, alkuvuosi ei ollut helppo, mutta kesäkausi lähti menemään tosi hyvin, Pajari toteaa ilonsekaisin tunnelmin.

Jesse Turunen dominoi SM4-luokkaa

SM4-luokassa Jesse Turunen piti hurjaa vauhtia lähes kahden minuutin erolla toisena ajaneeseen Sami Korvolaan. Metsämäen viimeisen erikoiskokeen jälkeen Turunen voitiin kruunata luokkansa Suomen mestariksi, ohi Sami Korvolan, joka oli pistejohtaja vielä kisaan lähdettäessä. Kolmanneksi pisteissä ja osakilpailussa sijoittui Jani Seppälä

Tulokset ja sarjapisteet

Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku -osakilpailun lopputulokset 

Yleiskilpailu
1. Teemu Asunmaa 50.34,2
2. Juha Salo +7,2
3. Jari ketomaa +56,5

SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 50.34,2
2. Juha Salo +7,2
3. Jari ketomaa +56,5

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 53.03,3
2. Esa Ruotsalainen +58,1
3. Timo Mäenpää +2.19,1

SM3-luokka
1. Heikki Koski-Lammi 53.46,5
2. Aleksi Röyhkiö +2,2
3. Lauri Joona +14,1

SM4-luokka
1. Jesse Turunen 55.13,3
2. Sami Korvola +1.49,3
3. Jani Lahtinen +1.59,6

Epäviralliset sarjapisteet 2019

SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 139,5
2. Juha Salo 133
3. Emil Lindholm 85

SM2-luokka
1. Esa Ruotsalainen 154
2. Ville Hautamäki 148,5
3. Timo Mäenpää 73,5

SM3-luokka
1. Sami Pajari 108
2. Lauri Joona 100,5
3. Henri Hokkala 89

SM4-luokka
1. Jesse Turunen 130,5
2. Sami Korvola 122
3. Jani Seppälä 103 

Teksti: Ralli SM-tiedotus 

Kaksi päivää autourheilun juhlaa Mad-Croc SM Rallissa

Juha Salo vauhdissa Laitilan SM-rallissa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki

Viime vuonna ensimmäisen kerran Salon ja Turun Urheiluautoilijoiden yhteistyönä rakennettu Ralli SM -sarjan finaali saa toisen luvun tulevana viikonloppuna Salossa ja Turussa.

Rallin SM-sarjan kausi vuosimallia 2019 on viimeistä osakilpailua vaille valmis. Tasainen kausi saa odotetun päätöksensä huippujännittävistä asetelmista. Jokaisen SM-luokan mestari on vielä selvittämättä, joten odotettavissa on tiukkaa vääntöä viimeisille metreille saakka. Varsinkin SM1-luokassa tilanne on todella kutkuttava Juha Salon johtaessa luokkaa vain neljän pisteen erolla toisena olevaan Teemu Asunmaahan.

Ensimmäistä kilpailuaan R5-autolla ajavat Jarkko Hosike ja Eerik Pietarisen kartturina näkemään totuttu Juhana Raitanen tuovat oman mausteensa kilpailuun. Yksi eniten huomiota keräävä kuljettaja on kuitenkin rallicrossin maailmanmestaruudesta taisteleva Niclas Grönholm, joka toimii rallin VIP-auton kuljettajana.

Ralli alkaa toden teolla perjantaina klo 19 Salon kaupungintalolla tapahtuvista lähtöseremonioista, josta kilpailijat suuntaavat Salon Kiskossa ajettaville Aijalan ja Tieksmäen erikoiskokeille. Lauantaipäivän erikoiskokeiden sarja aloitetaan Pöylä 1:llä Sauvossa, josta siirrytään Tiskarlan ja Vaskion pikataipaleiden kautta huoltoon. Iltapäivän lenkki koostuu toistamiseen ajettavasta Pöylästä ja Liedon nurkilta löytyvistä legendaarisista Saukonojasta ja Suopohjasta.

Metsämäki Motor Show tarjoilee autourheiluviihdettä laidasta laitaan

Romurallia viime kesänä Loimaalla. Kuva: Mika Hurula

Lauantaina Metsämäen raviradalla Turussa klo 13:30 portit avaava Metsämäki Motor Show on pakattu täyteen vauhdikkaalla ohjelmalla aina klo 21 saakka. Klo 14 alkava romurallikilpailu on mukana Turussa ensimmäistä kertaa nykymuodossaan. Romua ja törmäilyä on luvassa aina klo 16 saakka, kun 18 kilpailijaa ottavat mittaa toisistaan Motor Shown romuralli-areenalla.

Tapahtumapaikalla on mahdollista ihastella myös esimerkiksi toinen toistaan upeampia harrasteajoneuvoja, tehdä löytöjä rompetorilta sekä virittäytyä tunnelmaan ennen ralliautoja muun muassa crosskartien näytösajoilla ja pienoisautoilun näytöskisalla. Lisäksi paikalla on myös paloauto lapsien ihailtavaksi, eMotorsport Lounge, jossa on mahdollisuus kokeilla autourheilua virtuaalisesti sekä Suomen ensimmäinen valmisteilla oleva sähkörallicross-auto, joka on Turun Ammattikorkeakoulun käsialaa.

Varsinainen päätös tapahtumalle nähdään klo 17:30 alkaen, kun itse ralliautot saapuvat näyttämölle ja suorittavat raviradan alueelle rakennetun yleisöerikoiskokeen. Erikoiskokeen tauottua Metsämäen sisähallissa vietetään vielä Ralli SM -kauden viimeiset palkintojenjaot.

– Nyt on ainutkertainen tilaisuus tulla seuraamaan Motor Show’ta, missä näet autotapahtumat aina romurallista Suomen huipputason ralliin. Paikalle voit saapua kiiltonahkakengät jalassa hyvien kulkuyhteyksien ansiosta. Huonommankin sään sattuessa tapahtumaa voi seurata mukavasti lämpimistä sisätiloista kaikkien palvelujen vierestä, kilpailunjohtaja Mika Hurula toteaa.

Tapahtuman liput ovat myynnissä Tiketin verkkokaupassa ja myyntipisteissä kautta maan. Lippukategorioita on aina rallipassista erikoiskoelippuun ja Metsämäki Motor Show -lipusta VIP-passiin. Tiketin myyntipisteiden lisäksi lippuja myyvät myöhemmin ralliviikolla valikoidut huoltoasemat Turun ja Salon alueilla.

Kotisivut: https://www.saloturkuralli.fi/
Katsojaopas: https://www.saloturkuralli.fi/katsojat/katsojaopas/
Reittikartta: https://www.saloturkuralli.fi/reitti/
Liput ja myyntipisteet: https://www.saloturkuralli.fi/liput/

Teksti: Patrick Rupponen / Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku tiedotus

Sheikki – Mies romurallin takana

14.5.2019 Helsinki, Eduskunta – Sheikki Laakso. kuva Matti Matikainen

Kouvolalaisella kansanedustajalla Sheikki Laaksolla (ps) on takana 25 vuotta autourheilukilpailujen pyörittämistä. 

Romurallin historia juontaa juurensa vuoteen 1989 ja Liljendalin Shellille. Siellä eräs kaveriporukka sai ajatuksen areenalla toisiaan päin tarkoituksella törmäilevistä autoista ja romuralli suomessa sai alkunsa. Vuonna 1991 muuan Kristian Laakso tutustui lajiin katsojana ja jo vuoden päästä oli itse kuljettajana kisoissa. 

– Laji vei mennessään. Organisaation puheenjohtaja olin jo vuoden päästä ensimmäisestä kisastani. Muutama vuosi siinä tehtiin vähän pienemmällä volyymilla ja vuonna 1998 kisoja alkoi olemaan jo koko Suomessa Helsinkiä myöden. 

Vuosituhannen alussa Sheikki teki romurallien lisäksi Rokkirallia työkseen. Kisoja oli tehtävänä jopa 17 kappaletta vuodessa. 

– Se oli todella kiireistä aikaa. Joulu- ja tammikuu pois lukien yhtä kisaa tehtiin sellainen 2,5-3 viikkoa ja taas pukkasi seuraavaa. Se oli henkisesti aika raskasta. Todellinen tyrmäys tuli sitten siinä vaiheessa, kun valuutta vaihtui euroon. Vuosituhannen vaihteessa 3000 euroa maksanut palvelu saattoi maksaa lähemmäs 4000 euroa vuonna 2007. Kustannukset karkasivat ja ajoin itseni täysin loppuun. Siinä kärsi sitten perhe-elämä ja muukin henkilökohtainen elämä. Alkoi siinä sitten viinakin maistumaan. 

Kelataan ajassa reilu kymmenen vuotta eteenpäin, kevääseen 2019. Sheikki on valittu kansanedustajaksi Kaakkois-Suomen vaalipiiristä 5637:llä äänellä. Tänä päivänä perussuomalaisten kansanedustaja tekee 4-5 romurallikilpailua vuodesta ja elämä on taas mallillaan. Kilpailujen suosiosta jotain kertoo se, että katsomot pullottavat lähes joka kerta ja kilpailijat lähestulkoon vaativat kisamäärän nostamista. 

– Nykyään osaan taas nauttia kisojen tekemisestä, ei ole sitä puurtamista enää mitä se oli joskus. Se tunne ja fiilis mikä kilpailujen varikolta huokuu, lämmittää sydäntä. Se on täysin poikkeuksellista. Pahinta kilpakumppania autetaan viimeiseen asti, siinä on sitä jotain. 

Sheikki Romurallissa Loimaalla. Kuva: Mika Hurula

Turussa Metsämäen raviradalla 28.9. järjestettävän Metsämäki Motor Shown yhteydessä ajettava romurallikilpailu ei kuulu  SM-sarjaan vaan ajetaan näytösluonteisesti. Se ei Sheikin mukaan kilpailun tasoon vaikuta. 

– Aivan yhtä kahjoja ne kuskit silti on, kun moottorit käynnistetään. Kaikki haluavat voittaa ja romua tullaan taatusti näkemään. 

Entä sitten herran nimi “Sheikki” ja mistä se on peräisin. 

– Tää onkin hauska juttu, koskaan en ole tätä tarinaa kokonaan julkisesti avannut, joten sä olet ensimmäinen, joka tämän kuulee. 80-luvulla, kun muutettiin Kouvolasta Turkuun asumaan vanhempien kanssa, työskentelin Allan Itämeren omistamalla Union-huoltoasemalla Vanhatie 2:ssa, joka on sittemmin saanut väistyä uudisrakennuksilta- ja teiltä Aninkaisten sillan kupeesta. Siellä sitten silloinen työkaveri heitti, että menes öljysheikki tankkaamaan, siellä on asiakas. Kaveri sattui kuulemaan ja alkoi puhua öljysheikkinä. Kouvolaan takaisin muutettuani tämän kyseisen kaverin kanssa, alkoi Sheikki olemaan jo niin tuttu käsite, että vaihdoin sen jopa ihan viralliseksi nimekseni. 

Metsämäki Motor Show’n tapahtumat alkavat lauantaina klo 14:00 romurallilla. Rallin päätöserikoiskoe alkaa klo 17:30, jonka jälkeen vietetään Ralli SM-kauden 2019 viimeisiä palkintojuhlallisuuksia. 
 
ROMURALLI LÄHTÖLUETTELO JA AJOKAAVIO: https://www.saloturkuralli.fi/romuralli/
ROMURALLI: www.romuralli.com 

Niclas Grönholm Mad-Croc SM Rallin VIP-auton ohjaksiin

Niclas Grönholm vaihtaa taas hetkeksi rallicrossista ralliin. Kuva: Toni Ollikainen

Rallicrossin MM-sarjaa jo muutaman vuoden ajan kiertänyt Niclas Grönholm hyppää Mad-Croc SM Rallissa Mitsubishi Evo 8:n puikkoihin ja tarjoaa kilpailun yhteistyökumppaneille unohtumattoman VIP-kokemuksen rallin pikataipaleilla. 

Rallicrossin MM-sarjassa GRX TANECO -tiimissä ajava Grönholm on tällä kaudella viimeistään noussut lajin eliittiin ja otti myös avausvoittonsa Norjan Hellissä ajetussa kauden kuudennessa osakilpailussa. Tulevana viikonloppuna käydään myös rallicrossin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu Latvian Bikerniekussa, jossa Grönholmilla on mahdollisuus ottaa kauden ja koko uran kolmas palkintopallisijoitus. 

VIP-kyytien viimeiset paikat ovat enää tarjolla, joten ole nopea ja varaa yrityksellesi yhteistyöpaketti, johon kuuluu Metsämäki Motor Show-VIP:n lisäksi myös erikoiskokeen verran extremeä! Lisätiedot VIP-paketeista: Juha Lehtonen (juha.lehtonen@salonua.fi tai 0504034132) ja www.saloturkuralli.fi/vip/ 

Mad-Croc SM Ralli Salon ja Turun alueella huipentaa Ralli SM-sarjan kauden 2019

Viime vuoden voittajakaksikko Nikolay Gryazin kartturinaan Yaroslav Fedorov. Kuva: Taneli Niinimäki

Rallin suomenmestaruussarjan viimeinen osakilpailu ajetaan viime vuoden tapaan kaksipäiväisenä Salon ja Turun välimaastossa 27.-28.9. Kilpailun järjestävät yhdessä Salon Urheiluautoilijat ja Turun Urheiluautoilijat. 

Kilpailussa ajetaan yhteensä yhdeksän erikoiskoetta, joista kaksi perjantai-iltana ja loput seitsemän lauantaina. Rallin kokonaispituus on n. 330 kilometriä, joista erikoiskoekilometrejä kertyy kilpailijoille yhteensä 102. Kilpailun lähtöseremonioita juhlitaan perjantaina klo 18.30 alkaen Salon markkinoiden ohessa kaupungintalon edessä, josta kilpailijat suuntaavat kohti kahta Kiskon alueella ajettavaa erikoiskoetta, joiden yhteispituus on n. 25 kilometriä. 

Kiskossa ajettavat erikoiskokeet ovat täysin uusia nykymuotoisessa SM-sarjassa, joten uusi tiestö ja pimeys tuovat oman mausteensa kilpailun ensimmäiselle päivälle. Iltaerikoiskokeiden jälkeen suunnataan yötauolle rallin kilpailukeskukselle Neste K Paimioon ja Liikenneturvallisuuskeskus V-S Ajoharjoitteluradalle. 

Metsämäki Motor Show toimii rallin päätösnäyttämönä 

Yötauon jälkeen lauantai-aamupäivän kolme erikoiskoetta ajetaan osittain viime vuodesta tutulla tiestöllä mutta reittiin on mahdutettu myös yksi täysin uusi pikataival Kuusjoella. Huollon jälkeen ajetaan vielä aamun ensimmäinen erikoiskoe uudestaan, jonka jälkeen suunnataan Paimion ja Liedon tutuille soraränneille. Perinteisten metsäerikoiskokeiden jälkeen suunnataan Metsämäen Raviradalle Turkuun, jossa rallin päätösnäyttämönä toimii Metsämäki Motor Shown yhteydessä ajettava yleisöerikoiskoe. 

Yleisöerikoiskokeen lisäksi Motor Showssa riittää tapahtumaa heti porttien avaamisen jälkeen, kun klo 14 pyörähtää käyntiin Turussa ennennäkemätön romuralli, jossa kilpailijat kisaavat 30m x 30m kokoisella areenalla viimeiseen asti, kunnes enää yksi auto liikkuu. Hurjia tilanteita ja romua on luvassa aina klo 16 saakka. Paikalla yleisön silmänruokana on myös näyttelyajoneuvoja, rompetoria sekä näytösajoja. Lisäksi eMotorsport Loungessa pääsee kokeilemaan kovassa nosteessa olevaa e-autourheilua. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös rallin VIP-tapahtuma, jossa rallia pääsee katsomaan parhailta paikoilta mm. buffet-illallisen ja stand-up esityksen ohessa. 

Itse erikoiskokeelle ralliautot saapuvat klo 17 jälkeen, jolloin kuskeihin on mahdollista käydä tutustumassa ja autoja ihailemassa ennen kuin varsinainen erikoiskoe starttaa klo 17.30. Kilpailun maalijuhlallisuudet vietetään Metsämäen sisähallissa erikoiskokeen jälkeen.  

Kilpailun reittikartta ja aikataulu ovat nähtävillä rallin verkkosivuilla jo nyt ja ippuja ralliin saa hankittua kätevästi vaikka heti Tiketin verkkokaupasta ja myyntipisteistä kautta maan. Lippukategorioita on aina erikoiskoelipusta rallipassiin ja VIP-lippuun. Myös kilpailijoiden ilmoittautuminen on avattu runsailla luokkavaihtoehdoilla yksi- tai kaksipäiväsesti ajettuna. 


Näin seuraat Mad-Croc SM Rallia

WWW: https://www.saloturkuralli.fi/

REITTIKARTTA: https://www.saloturkuralli.fi/reitti/

LIPUT: https://www.saloturkuralli.fi/liput/

FACEBOOK: https://www.facebook.com/madcrocsmralli/?ref=bookmarks

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/madcrocsmralli/

TWITTER: https://twitter.com/madcrocsmralli

Mad-Croc rallin pääyhteistyökumppaniksi

Alankomaista maailmalle tutuksi noussut ja suomalaisen omistustaustan omaava energiajuomabrändi Mad-Croc jatkaa Ralli SM-kilpailun tukemista. 

Vuonna 2003 lanseerattu Mad-Croc on tukenut omalta osaltaan Salon Urheiluautoilijoiden rallikilpailuja jo muutaman vuoden ajan. Viime vuonna energiajuomajätti oli mukana tukemassa myös Salon Urheiluautoilijoiden ja Turun Urheiluautoilijoiden SM-rallia.

Tämä perinne jatkuu tänä vuonna vieläkin isommalla yhteistyöllä, kun Mad-Croc toimii vastedes myös rallin pääyhteistyökumppanina. Pääyhteistyökumppanuuden myötä rallin nimi muuttuu muotoon Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku. Yritys on myös vuosien ajan ollut tukemassa suomalaisiakin urheilijoita. Sellaiset nimet, kuten Niclas Grönholm, Sami Seliö ja Heikki Kovalainen ovat osa sen pitkää historiaa urheilijasponsoroinnissa. 

– Olemme saaneet iloksemme tehdä jo neljän vuoden ajan yhteistyötä Mad-Crocin kanssa ja upeaa, että se jatkuu myös tänäkin vuonna. Mad-Croc on todella innovatiivinen ja laajan tuotevalikoiman omaava brändi. Esimerkiksi Fazerin valmistama Mad-Croc Energy Gum -purukumi voidaan vahvasti yhdistää autoiluun sen nopeasti virkistävän vaikutuksen vuoksi. Tämä yhteistyö todistaa sen, että meillä on tuote kunnossa ja auttaa tekemään tapahtumasta entistä näyttävämmän, kertoo rallin markkinointipäällikkö Juha Lehtonen. 

Romurallisirkus saapuu ensimmäistä kertaa Turkuun

Romurallia Lempäälässä, kuva: Mika Hurula

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Rallin SM-sarjan finaaliosakilpailun, SM Salo-Turku Rallin, yhteydessä järjestettävässä Metsämäki Motor Showssa yhtenä ohjelmanumerona on romuralli. Lajin historia kertoo, että kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ikinä Turussa, kun laskennassa otetaan huomioon viralliseksi luokitellut kilpailut. 

SM Salo-Turku Ralli ajetaan nimensä mukaisesti Salon ja Turun alueilla perjantaina ja lauantaina 27.-28.9. Lauantain ja koko kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan yleisöerikoiskokeen muodossa Metsämäen raviradalla Turussa, jonne rakentuu Metsämäki Motor Show. Motor Showssa tapahtumaa riittää heti porttien aukeamisen jälkeen, kun ohjelmassa on näytösajoja, rompetoria ja paljon muuta autourheilumannaa. Yksi mielenkiintoisin ohjelmanumero on kuitenkin romuralli. 

Romurallissa tavoitteet on selkeät, kun voittajaksi julistetaan viimeinen liikkuva auto. Toisiin törmätään 30 m x 30 m -kokoisella areenalla lähinnä peruuttaen tärkeiden osien suojaamiseksi. Salon Urheiluautoilijoita edustava Elmo Koskenvuori on tuttu näky romurallivarikolla, kun takana on jo lähes 10 vuotta kisojen kiertämistä. Neljän edellisen vuoden ajan Koskenvuori on osallistunut jokaiseen SM-sarjan kilpailuun, joita on 3-4 vuodessa.

– Onhan tämä aika päätöntä touhua rehellisyyden nimissä mutta ainakin tällä saa ajatuksen pois arjesta mitä itse kukin joskus kaipaa. Kisoissa on aina hyvä meininki ja toisia autetaan kilpailutilanteesta huolimatta. Ei ole sitä hampaat irvessä-meininkiä toisin kuin monessa muussa autourheilulajissa tänä päivänä. Itse olen myös rallissa toiminut kartturina viime vuodesta alkaen ja erot kilpailun varikoilla on huomattavat. 

Romuralliin saa osallistua, kun ikää on 15 vuotta eikä kilpailijoilta täten vaadita siis ajokorttia. Lajin sääntökirja on muutenkin lyhyt ja tiivis, autourheilua tunteville jopa löyhä. Kuljettajan turvavarusteina toimivat lähinnä kypärä, turvavyöt sekä rautapalkki oven ulkopuolella. Koskenvuori vakuuttaa kuitenkin, että laji on turvallinen siinä missä esimerkiksi rallikin. 

– Vaikka laji näyttää hurjalta katsojan silmissä, suurempiin riskitekijöihin on kuitenkin varauduttu eikä lajin historiaan mahdu kovinkaan montaa vakavaa onnettomuutta. Mitä nyt joskus joku pikkusormi saattaa venähtää tai kylkiluut ottavat osumaa niin hyvin maltillisilla ihmisvaurioilla on selvitty. Joka kisassa autot kuitenkin katsastetaan ja puuttuviin turvallisuustekijöihin kiinnitetään huomiota. Itse käytän pakollisten turvavarusteiden lisäksi HANS-niskatukea, joka on myös yleistymässä lajin sisällä ja se on hyvä niin.

Elmo Koskenvuori, kuva: Mika Hurula

Romuralli ja ekologisuus ovat sanoina varmasti monille vaikea mahduttaa samaan lauseeseen mutta kilpailujen päätteeksi kaikista liikuntakyvyttömistä autoista poistetaan nesteet ja viedään kierrätykseen kilpailunjärjestäjän toimesta. Autot ovat periaatteessa ennen kilpailua jo valmiiksi jonkun toimesta hylättyjä, joten tätä kautta ne saadaan varmasti pois ihmisten pihoilta jatkojalostukseen. Näin myös ekologisuus voidaan yhdistää hyvinkin lajin perusideoihin. 

Koskenvuori itse ajaa kilpailun juuri hankkimallaan Mazda 323:lla, joka nimettiin haastattelua tehdessä osuvasti “Nipponiksi”, autoille, kun yleensä annetaan romurallia varten toinen toistaan mielenkiintoisempia nimiä. Myös osa kuljettajista ajaa taiteilijanimillä, joita ovat edellisen kilpailun osallistujaluetteloa katsomalla sellaiset kuten Tuho Urmas, HubbaBubba ja Nulikka. 

Vaikka kilpailu ei tässä kohtaa kuulu SM-sarjaan vaan ajetaan näytösluontoisesti niin osanottajia ei ollut vaikea löytää ja Koskenvuori vakuuttaakin, että se ei kilpailun tasoon vaikuta vaan kaikki ajavat voitto mielessään, kuten normaalissa SM-osakilpailussakin. 

Metsämäki Motor Shown portit aukeavat yleisölle klo 13:30 ja romuralli alkaa alkuerillä klo 14. Liput tapahtumaan maksavat 15€/hlö. Myös kaikki erikoiskokeet kattava rallipassi (25€) oikeuttaa sisäänpääsyyn Motor Showhun. Alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksavan aikuisen kanssa ilmaiseksi. Liput tulevat myyntiin myös ennakkoon syyskuun alussa Tiketin verkkokaupassa ja myyntipisteissä kautta maan.

Näin seuraat SM Salo-Turku Rallia
WWW: www.saloturkuralli.fi
METSÄMÄKI MOTOR SHOW: https://www.saloturkuralli.fi/metsamakimotorshow/
FACEBOOK: www.facebook.com/saloturkuralli/
INSTAGRAM: www.instagram.com/rallismsaloturku/
TWITTER: www.twitter.com/saloturkuralli/  

Teksti: Patrick Rupponen / SM Salo-Turku Ralli -tiedotus

Aluekuppi Alastaro, AKK Länsi-Suomi – Alue 7

AKK Länsi-Suomi – Alue 7 järjestämä aluekuppi käynnistyy ensi maanantaina Alastarolla. Alta löydät linkin sääntöihin ja kilpailukutsun. Huomaa myös kilpailulähtöjen välissä oleva mahdollisuus ajaa radalla siviiliautolla! Lisätietoja löytyy myös Aluekupin facebook sivuilta.

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry
LÄNSI-SUOMEN ALUE 7

ALUEKUPIN SÄÄNNÖT

Kilpailukutsu

ALUEKUPPI 2019
Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Aluekupin osakilpailuissa
noudatetaan AKK:n sääntöjä ja tätä kilpailukutsua sekä Aluekupin sääntöjä.

1. Kilpailupäivät: 13.5.2019, 24.6.2019 ja 26.8.2019

2. Kilpailuluokat: (diesel-autot kielletty, ei koske siviiliautoja)
– Avoin luokka, kuutiotilavuus alle 2050 cm3
– Avoin luokka, kuutiotilavuus yli 2051 cm3
– JM-autot
– V1600
– Historic
– Merkkiluokat Mini, Saab, Fiat, Lada
– Formula Ford, Legends, Locost
– Siviiliautoilla kilpailulähtöjen välillä ajomahdollisuus (kypäräpakko!)

3. Kilpailun yhteyshenkilö:
Jarmo Kyllönen 0440-223160
Rantatie 494, 27800 SÄKYLÄ
Email: jarmo.kyllonen@motorsport.inet.fi

4. Osallistumisoikeus
Kilpailuun voivat osallistua kaikki alueen 7 seurojen jäsenet, joilla on voimassa oleva yleisen,
juniorien tai nuortenluokan kilpailijalisenssi, sekä rataleima- endurance- tai JM-tutkinto.

5. Ilmoittautuminen ennakkoon:
Kaksi vuorokautta ennen kilpailua www.mut-palvelu.fi

6. Osanottomaksut
Ennakkoilmoittautuminen 80€
Ilmoittautuminen kilpailupaikalla 90€
Siviiliautot 20€
Maksu käteisellä kilpailupaikalla

7. Kilpailun suoritustapa:
Ensimmäisen lähdön lähtöjärjestys arvotaan. Toisen erän lähtöjärjestys määräytyy ensimmäisen erän
tulosten perusteella. Mikäli autoja on lähdössä yli radantarkastuksen salliman määrän, ajetaan kaksi
alkuerää puolittaen osallistujat molempiin eriin. Radantarkastuksessa hyväksytty suurin sallittu
autojen määrä on lähdössä 16 kpl.

8. Aikataulu:
klo 16.00 – 16.50 Ilmoittautuminen, katsastus ja ohjaajakokous
klo 17.00 – 20.00 Kilpailut

Tervetuloa Länsi-Suomen Alue Kuppiin Alastarolle!

Länsi-Suomen Alue Kuppi
Kerhojenvälinen ratakilpailu